Tekstin koko
Nettipäiväkirja Puheita ja kirjoituksia Turvallisuuttamme ei saa päästää rapautumaan

Turvallisuuttamme ei saa päästää rapautumaan

Valtion tuottavuusohjelman varjolla tehdyt supistukset sekä yleisen turvallisuuden alas ajaminen ovat horjuttaneet kansalaisten uskoa turvalliseen Suomeen.

Turvallisuus, järjestys sekä yleinen lain kunnioittaminen ovat niitä perusarvoja ja - oikeuksia, joita ei voi eikä saa mitata pelkästään rahalla.

Haja-asutusalueilla ihmisten usko poliisipalvelujen tasapuoliseen saantiin on kärsinyt kovan kolauksen – päin vastaisista väitteistä huolimatta. Tilanne alkaa saada huolestuttavia piirteitä myös maakuntakeskuksissa poliisiresurssien vähentyessä ja pakollisten turvapalveluiden siirtyessä enenevässä määrin turvapalveluita tuottaville yrityksille. Hyvä sinänsä, että Suomessa on hyvällä moraalilla ja ammattitaidolla toimivia alan yrityksiä.

Vaikka suomalaiset ovat lainkuuliaista kansaa, näkyvä poliisivalvonta ehkäisee rikoksia merkittävästi.

Lain kunnioitus on kuitenkin muutakin kuin pelkkää poliisivalvonnalla ehkäistävää rikosten torjuntaa. Samaan aikaan kun poliisipalveluita on ajettu alas, on muuta laillisuusvalvontaa heikennetty. On erittäin vaikea ymmärtää, että verohallinnosta on vähennetty huomattava määrä verotarkastajia, resursseja jotka maksavat rahallisestikin itsensä monin kerroin takaisin. Harmaata taloutta – joka joidenkin laskelmien mukaan käy meidän taskuilla 2 miljardin euron edestä – ei voida torjua muutoin kuin tehokkaalla valvonnalla ja tarkastuksilla. Säästäminen näissä asioissa muistuttaa melko lailla hölmöläisten peitteen jatkamista.

Asianmukaisesti toimiva verotarkastus on parhaimmillaan tuki terveelle yritystoiminnalle ja rehdille kilpailulle. Yhtälön tekee pahemmaksi se, että niissä yrityksissä, joiden tase on korkeintaan 100.000 euroa, liikevaihto alle 200.000 euroa ja työntekijöitä enintään 3, voidaan yhtiökokouksen päätöksellä jättää tilintarkastus teettämättä,

Vaikkakin on tosiasia, että tilintarkastuskulut ovat joskus jopa kohtuuttomankin kova rasite pikkuyrityksille, antaa oikein tehty ja vastuullisen tilintarkastajan työ yritykselle hyvää konsultaatiota ja turvaa sen, ettei yrityksen taloushallintoon jää virheitä, jotka " sisään jäädessään" voisivat vuosien kuluttua vaikeuttaa koko yrityksen toimintaa.

Suomi tunnetaan maailmalla esimerkillisenä maana, jossa korruptio on olematonta ja kansalaisten lainkunnioitus korkealla. Suomi tunnetaan myös yhtenä maailman turvallisimpana valtiona.

Nyt näissä asioissa on ilmennyt huolestuttavia rapautumisen oireita.

Poliisien resurssien pienentyminen ja muutokset talousvalvonnassa ovat riskitekijöitä yhteiskunnan kääntymiseksi väärille raiteille, raiteille josta palaaminen on erittäin vaikeata. Ihmisten luottamusta turvallisuuden säilyttämiseksi ei lisännyt viimeisen kymmenen vuoden aikana kovasti horjahdelleet hätäkeskusratkaisutkaan.

Hyvä koulutusjärjestelmämme, laillisuusvalvonnan tasosta huolehtiminen ja kotoa saadut hyvät kasvatusmallit ovat tulevaisuuden yhteiskuntakehityksen kulmakiviä – velvollisuutemme on pitää niistä kiinni.

 

Seppo Kahilainen
Maakuntavaltuuston 2. varapj.

 

Kokoomus

Tukiryhmät

 SUPERKIITOKSET TUKIJOILLE ! Facebookissa ja Kahilainen.com sivuilla on yhteensä  350  tukijaa. Ollaan hyvässä vauhdissaSmile
Liity sinäkin tukijaksi!
Liity Sepon tukiryhmään!
facebook
Kokoomus
Facebook MySpace Twitter Digg Delicious Stumbleupon Google Bookmarks 

Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com

Sivujen suunnittelu ja toteutus sekä hosting: Mainostakomo

Kirjaudu






Unohtuiko käyttäjätunnus/salasana?
Ei vielä käyttäjätiliä? Liity tukijaksi!