| MIELIPIDE |
|
|
|
| 15.05.2009 22:39 |
|
Kuuntelin juuri kymppiuutisia, jossa kerrottiin eduskunnan hyväksyneen homo- ja lesbosuhteessa eläville keskinäisen adoptio-oikeuden. Viime aikoina suvaitsevaisuuskeskustelua on käyty paljon ja hyvä niin. Maailma on muuttunut seistämänkymmentäluvulta lähtien paljon, niin myös suhtautuminen erilaisiin poikkeavuuksiin. Keskustelu on tuottanut tulosta ja elämme tänään suvaitsevamassa Suomessa - enää ei kenenkään länsimaalaisen tarvitse tulla sorretuksi uskontonsa tai ihonvärinsä vuoksi. Ennen ei aina ollut niin. Minäkin kuuluin siihen kovien jätkien sakkin, joka sai näppyjä homoista puhuttaessa tai heidän ilmestyessään lähipiiriini. Lesboistahan silloin ei juuri puhuttukaan. Ajat muuttuvat ja meillä jokaisella on lähipiirissä tai julkihomoja ja lesboja tuttavina, ystävinä ja kanssaihmisinä - niin minullakin. En kuitenkaan jaksa ymmärtää nykyistä asennetta, jonka mukaan on kiellettyä tai ainakin sopimatonta suhtautua millään lailla kriittisesti näihin asioihin - tästä ei saa keskustella, sallittua on ainoastaan itsestään jupiseminen. Tilanne on vähän samantyyppinen kuin pakolaiskeskustelussa, puhua saa kunhan ei puhu kielteisistä asioista. Julkinen keskustelu on ollut hyvin rajoittavaa ja kriittiset äänet on leimattu koviksi arvoiksi, jotka jotenkin olisivat ihmisarvon vastaisia. Näinhän asia ei ole... Keskusteluilmapiiri on jotenkin ´uusbresneviläistä´. Mielestäni luojan luomat ihmiset saavat käyttäytyä sukupuolisesti niinkuin omatunto sanoo. En ymmärräpätkääkään sitä, että kaikki asiat , mukaanlukien sukupuolinen suuntautuminen pitää normittaa lainsäädännöllä. En ole varmasti ainoa, joka on samalla kannalla.l Sydämestäni olen sitä mieltä, että kirkon ja valtion tulee kunnioittaa ns. perinteisiä arvoja ja antaa vahva tuki totutulle perhemallille ja tukea lapsiperheitä nuorten kasvattajina. Hallituspuolueet olivat antaneet tässä asiassa edustajilleen vapaat kädet äänestää vakaumuksensa mukaan. Vähän yli kymmenen keskustalaista ja vain neljä kokoomuslaista oli äänestänyt lakia vastaan. Minua tämä harmittaa... Täytynee käydä vilkaisemassa, miten esim. tuttavani Lyly Rajala on äänestänyt. Muuten olen sitä mieltä, että antaa kaikkien kukkien kukkia... |
| Viimeksi päivitetty 17.05.2009 16:43 |
Tänä aamuna oli vähän epätodellinen olo lähtiessäni Äänekoskea kohti. Työkiireiden takia olin vasta nyt ensimäisellä eduskuntavaaliturneella. Äänekos...
Lue lisää...Onnen Kerjäläiset kesäteatterikiertue kääntyy loppusuoralle. Ensi viikon 4 näytöstä Iisalmessa alkavat olla loppuunmyytyjä ja viimeiset kaksi näytös...
Lue lisää...Heinäkuun helteet ovat mielestäni parasta mitä Suomen luonto voi heräävän kevään ohella tarjota - nautitaan siitä nyt kun on nauttimisen aika. Omalta ...
Lue lisää...