Kahilainen.com

Olen usein  viime aikoina pysähtynyt miettimään elämän kulkua - syntymisestä elämän loppuun saakka ja kaikkea mitä siihen välille mahtuukaan.

Sydäntä lähellä oleva seitsenpäinen , Sinikan ja minun lastenlasten joukko kasvoi pari viikkoa sitten odotetulla terveellä tyttövauvalla. Onnittelut Vantaalle, Niina ja Kentsu. Armeijan ryhmäkokoa lähentelevä joukkio  antaa elämään oikeata, positiivista sisältöä - toisinaan myös vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Mutta elämällä on myös toinen puoli, yhtä vääjäämätön kuin syntymä.

Vaikka en pidä siitä, että päiväkirjoissa kirjoitellaan populistisesti iltapäivälehtien tyyliin onnettomuuksista tai muista ikävistä asioista, haluan silti kirjoittaa tästä hiukkasen. 

Vääjäämättä tulee  pohdittua pitkäaikaisen tuttavani Matti Inkisen kohtaloa. Toivon sydämeni pohjasta, että Matti ilmestyy kotiinsa Kirsin luokse. Tummat pilvet kasautuvat taivaalle kuitenkin jokaisen päivän myötä, jonka hän on ollut hukassa. Voi olla, ettei toiveeni toteudu.

Minua oksettaa se ajatus, että jos Mattia ei löydy terveenä lähiviikkojen aikana, niin levyprässäämöissä aivan takuuvarmasti alkavat koneet käydä ja markkinoille ilmestyy levy jota markkinoidaan taitavasti. Sitä levyä on minulle turha kaupata...

Olen ollut  ehkä etuoikeutettu siinä mielessä, että olen saanut tehdä pitkän työuran alalla josta olen oikeasti pitänyt. Aikansa kutakin - keikkabisnes on takana - se on nähty. Pian julkistettava projekti tulee olemaan kuitenkin vähän niinkuin jatkumoa aiemmin tehdylle. Ehkä vaativuustaso ja riman korkealla olo tuovat siihen odottamani haasteet.

Olen mielestäni oppinut vuosien varrella kunnioittamaan alan ihmisiä. Artistit ja pelimannit tekevät uskomattoman kovaa ja kuluttavaa työtä. Ehkä sen vuoksi olen protestoinut  koko työurani ajan -  joskus yksikseni  jupisten ja joskus julkisesti sitä tapaa, joilla media ja markkinamylly suhtautuu artistien elämän- ja työuran aikaisiin nousuihin ja laskuihin. Melkein säännönmukaisesti suosion harjalla ratsastanut ja sieltä alas tullut artisti on jo unohdettu täysin. Melkein yhtä varmasti hänet on nostettu korokkeelle elämän loppumisen jälkeen. Etovia esimerkkejä ovat mm. Olavi Virran, Rauli Badding Somerjoen, Tapio Rautavaaran, Laila Kinnusen kohtalot. Toki poikkeuksiakin on. Onneksi esim.Juicen ja ystäväni Kirkan ei tarvinnut kokea tätä.

Elämä on rankkaa.

Mutta kaikesta huolimatta,  olisin todella hyvilläni, jos kirjoittaisin nyt vääästä aiheesta - sitä toivon.