VIELÄ KERRAN ...

Pihtiputaan valtuusto kasaantui  eilen järjestäytymiskokoukseensa.  Valinnat menivät ennakkokaavailujen mukaisesti.  Vaarini - niinkuin meillä päin sanotaan - Matti Kahilainen  tuli valituksi  aikoinaan Pihtiputaan ensimmäisen kunnanvaltuuston varapuheenjohtajaksi. Ja heti perään, tasan yhdeksänkymmenen vuoden kuluttua tuli minulle hallituksen varapuheenjohtajan pesti. Vähän sukupolvien ylihän tuo kiinnostus luottamustehtäviin näyttää menevän. Oikeastaan tässä  on miltei  huvittavia piirteitä. Lapseni Marko ja Marika eivät ole kiinnostuneet moisesta toiminnasta. Sen sijaan seuraavassa sukupolvessa on taas  nähtävissä ´huolestuttavia´oireita  tähän suuntaan. Markon vajaat kymmenen vuotias poika Otto  kertoili joku aika sitten , että hän tuli valituksi luokkansa edustajana kouluneuvostoon. Ratkaisevaa oli ollut se, että vaalissa oli tarvittu myös omaa ääntä läpimenon turvaavan kahdeksannen  äänen saamiseksi. Otto aikoi myös vaikuttaa luokkansa asioihin. Myös Marikan serkkunsa ikäinen tytär Fatu on ilmoittautunut varahenkilökseni luottamustoimiin. Sekin asia on siten kunnossa.

Edessä on luultavimmin haasteelisin nelivuotiskausi. Tiukkeneva talous maailmalla, Suomessa ja jokaisessa kunnassa vaativat varmasti kaikilta  kovaa työtä ja ehkä jossakin määrin lisää uutta ajattelua. Luottamushenkilöiden pitäisi päästä asian ytimeen nopealla aikataululla. Vaikka eilen oli havaittavissa joiltakin tahoilta pientä kankeutta, niin uskon ja toivon, että kuntavaalien ja valintojen aikana heiluneet pienet ´puukirveet´poltetaan ja kaikki ryhtyvät oikeisiin töihin.

Kuntapolitiikkaa on tullut päiväkirjani sivuilla kyllästyttävän paljon,  joten lupaan jättää tämän asian jauhamisen  ainakin joksikin aikaa.