Tekstin koko
Nettipäiväkirja Avoin kirje Petelle!

Avoin kirje Petelle!

HEI PETE!

Sinulla on varmasti ollut syksyn ja alkutalven aikana paljon yhteydeottajia ja neuvojia. Kaikki varmaankin  hyvää tarkoittavia ja monet oikeitakin.

En ole ´rokkiäijänä´ viitsinyt tunkeutua sinua häiritsemään, toki viestin lähettäminen on ollut monta kertaa mielessä.

Kisasi päättyi illalla ja kyllähän se ´kyrsi´.

Sain tänä aamuna eräältä ystävältäni tekstiviestin , jossa  hän oli hyvin tyrmistynyt kisasi päättymisestä - niinhän me ollaan varmaan kaikki.

Olet tehnyt kuitenkin tosi upean kisan. Panit itsesi likoon.

Vaikka toivoin itsekin vilpittömästi voittoasi, olen silti vähän samoilla aaltopituuksilla Apulannan Tonin kanssa, kun hän varoitteli Annaa voiton vaaroista.

Tippuminen kannattaa käntää voitoksi, pystyt rakentamaan omaa kestävää uraasi hieman rauhallisemmin. Siihen sinulla on  enemmän kuin kaikki mahdollisuudet.

Sinähän olet  kova jätkä, sinulla on omaa särmää ja mahdollisuus tehdä itsesi näköistä tuotantoa. Sinä uskallat lyödä itsesi likoon.

Pidä pääsi kylmänä, tee niinkuin hyvältä tuntuu. En aio varoitella sinua kovin paljoa alan vaaroista, uskon ettet sorru ylimielisyyteen ja otat muut ympärilläsi huomioon - pysyt normaalina ´Petenä´.

Muista välillä ladata akkujasi- pidä keikkapausseja. Liian pitkät keikkaputket oivat ´tappaa´ luomis- ja uudistaumiskyvyn. Ennenkaikkea  Sinun kannattaa muistaa, silloin kun alkaa mennä tosi lujaa, pieni jalannosto kaasulta tekee hyvää.

Sinun taustoillesi tulee varmaan hyviä ja taitaapa tulla tuttujakin asioiden hoitajia. Käytä talous- ja muissa käytännön asioissa heidän ja muiden oikeiden ammatilaisten apua ja neuvoja hyväksesi. No, sinä saat helposti oppia liiketalousasioista myös vanhemmiltasi.

Tämä kirje saattaa tuntua vähän paapomiselta, katsoin kuitenkin velvollisuudekseni kirjoittaa näistä asioista.

Hyvää jatkoa ja menestymistä kovalla alalla, ja ennenkaikkea elämässä yleensäkin.

- äijä -

Kokoomus

Tukiryhmät

 SUPERKIITOKSET TUKIJOILLE ! Facebookissa ja Kahilainen.com sivuilla on yhteensä  350  tukijaa. Ollaan hyvässä vauhdissaSmile
Liity sinäkin tukijaksi!
Liity Sepon tukiryhmään!
facebook
Kokoomus
Facebook MySpace Twitter Digg Delicious Stumbleupon Google Bookmarks 

Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com

Sivujen suunnittelu ja toteutus sekä hosting: Mainostakomo

Kirjaudu






Unohtuiko käyttäjätunnus/salasana?
Ei vielä käyttäjätiliä? Liity tukijaksi!