Nyt kirjoitan sellaista osiota päiväkirjaani, josta voi tulla ´lunta tupaan´, mutta seison mielipiteitteni takana.
Eilen likimain koko päivä painittiin Pihtiputaan vuoden 2009 budjetin loppuun saattamiseksi.Talousarvio saataneen minimitasolla ns. nollatasolle, eli ainakaan alijäämäistä budjettia ei tehdä, hyvä näin. Tuo työ alkaa kuitenkin joskus turhaannuttamaan, väkisinkin tulee mieleen laulun sanat: ` Koskaan et muuttua saa... ´.
Pihtiputaalle on muodostunut outo ryhmittymä, vasemmistopuolueiden jäsenet muutaman muun tukemana pitää huolen siitä, että palvelurakenne pysyy entisellään. Periaate on : ´Näin tämä on ennen tehty ja näin tämä pitää tehdä jatkossakin´. Asenne ottaa päähän, tuhlaamme selkeästi osaa talousresursseistamme vanhoilla luutuneilla toimintaperiaatteella. Joku tietenkin väittää seuraavaksi, että taas kokoomuslaisena olen ajamassa jotakin palvelua alas. Se ajattelu on väärä ja äärimäisen vanhanaikainen. Nykyaikana kaikkien pitäisi fundeerata, kuinka tiukemmalla olevalla kuntataloudella pystytään tuottamaan palvelut - ja mikä ettei, laadukkaamminkin.
Lopettavassa kunnanhallituksessamme on ollut sinänsä hyvä tapa, että valmisteilla olevista asioista käydään listan ulkopuolella ns. valmistelevaa keskustelua. Niin kuin sanoin, tapa on sinänsä hyvä, mutta tämän hetkisellä mallilla se halvaannuttaa ainakin osittain demokraattista päätöksentekoa. Usein käy niin, että parin äänekkään jarruhenkilön puheiden jälkeen keskusteluasiat vaietaan ja siirretään ´tulevaisuuteen´. Näinhän se ei ´hitto soikoon´voi olla, kuntapäätöksetkin tehdään enemmistöpäätöksinä, ei huutoäänestyksenä. Toivottavasti tilanne muuttuu joskus.
Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com