Pari päivää sitten sain vierailupyynnön erään arvostamani tukijani luokse. Tein vierailun tänään. Jo kauan eläkkeellä ollut entinen KS:n Valon työnjohtaja oli sairastunut pahasti ja oli nyt vuoteen omana. Kylässäkäynti oli tosi lämmin, kummankin silmät kostuivat vanhan miehen pystyessä keskustelemaan vain muutamilla sanoilla. Erityisesti minua kosketti se työ, jota iäkäs vaimo teki hoitaessaan häntä. Entisestään vahvistui arvostukseni kotona tehtävää hoitotyötä kohtaan. Toiminta on hyvin ihmisläheistä, ja kaikenlisäksi yhteiskunta säästää kotihoidossa varoja huomattavan paljon. Tuntuu kuitenkin, että meille pienille ja vähän isommille päättäjille ei ole avautunut tuon työn merkitys.
Hyvä ystäväni - todellinen omantien kulkija - Mikko Nenye kritisoi muutama päivä sitten vaalimainonnan ´munattomuutta´. Likimain kaikissa mainoksissa luvattaan samoja asioita. Hän sanoi, että se ehdokas, joka lupaa puoltaa keski-ikäistä kovaa persaukista duunaria, saa hänen äänensä.
Lupaan Mikolle, että teen parhaani, jotta rattaat Pihtiputaallakin pyörisivät mahdollisimman hyvin ja tekijät saisivat oman arvonsa ja arvostuksensa.
Mikko kuuluu noihin ´koviin jätkiin´, jotka pyörittävät rattaita.
Muuten lähetän terveiset hänelle - ´vastakkain asettelun aika on ohi´.
Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com