Vuosia sitten hyvä ystäväni Reima Saarinen kertoili Etyk´in aikaisia kokemuksiin. Peer Gunt´in mixaajana toiminut kaveri oli kouluttanut itsestään äänentoistoalan ammattilaisen ja oli nyt´guruna´ hoitamassa tapahtuman äänentoistoa. Hän kertoi mm. Martti Ahtisaaren ylivoimaisesta tunnettuudesta kansainvälisten vieraiden, maailman huippujohtajien parissa. Yleensä suurissa tilaisuuksissa, niin Etyk´issäkin, vapaa-ajoilla kasaantuu erilaisia ja erikokoisia keskusteluryhmiä. Siinä missä suomalaiset olivat yleensä hakeutuneet ryhmiin, oli Ahtisaari vetänyt karismallaan ja tunnettuudellaan porukkaa ympärilleen. Mara oli ollut suvereenisti arvostetuin ja tunnetuin suomalainen.
Nyt Ahtisaaren pitkä työ on saanut hienon palkinnon, Nobel´in rauhanpalkinnon. Palkinto on ehkä merkittävin huomionosoitus, mitä Suomeen on koskaan tullut väheksymättä F.S. Sillanpään ja A.I. Wirtasen palkintoja.
Julkinen sana ja yleinen mielipide ovat joskus murjoneet miestä viimeisen päälle. Ajat muuttuvat ja selkäänpuukottajista tulee usein selkääntaputtajia.
Omalta osaltani olen ylpeä Ahtisaaren saamasta palkinnosta, suomalaisuutta parhaimmillaan.
Parin tunnin kuluttua alkaa Plokin kauden ensimmäinen liigaottelu. Turnaukset ovat tähän saakka toimineet varsin hyvin. Cup´issa viimeinen vastustaja Orpo antoi kuitenkin kylmää kyytiä viimeisessä kotiottelussa. Toivottavasti se ei ole paha enne, sitä todella toivon.
Pihtiputaalaiset urheiluseurat tekevät hienoa ja mittavaa nuorisotyötä. Työ on arvokasta ja sellaista, jota yhteiskunta ei pysty järjestämään edes isolla rahalla. Sen vuoksi olen vahvasti edelleen sitä mieltä, että nuoriso- ja urheilutyön tukeminen kuuluu kunnan tehtäviin ja selkeästi isommilla panostuksilla. Paremmat panostukset eivät mene hukkaan...
Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com