Tekstin koko
Nettipäiväkirja Arki alkaa

Arki alkaa

No niin, lomat on sitten lusittu ja arki alkanut. Loma tekikin hyvää. Menneen kesän aikana lomapäivät jäivät yksittäisiksi hajapäiviksi, ja melkein poikkeuksetta niinäkin satoi. Turkkilaiset ovat muiden tavoin kehittäneet  ´täyden palvelun lomapaikkojaan´. Matkan hintaan suljetulla hotellialueela kuuluu kaikki ruoka-, juoma- yms. tarjoilu. Hinta-laatusuhde oli hyvä. Ainoa ongelma tuntui olevan  useimmilla - niin myös minulla -  kyllästyminen samantyyppiseen ruokaan.

Kuntavaalikampanjat olivat loman aikana lähteneet liikkeelle. On ollut oikeastaan melko hauska seurata mm. Keskisuomalaisen Varjovaaleja, näppäimet ovat käyneet melko vinhaa vauhtia.  No - jokainen taaplaa tyylillään.Toki oma pottikin ihmetyttää. Se johtunee melko varmaan kohtuullisesta tunnettuudesta maakunnan alueella, äänestäähän saa mistä päin maakuntaa tahansa.

Keskustelu Pihtiputaan- Viitasaaaren terveyskeskusasiasta ei tunnu laantuvan, ehkä hyvä näin. Näin perusteltua laatua olevasta suunnitelmasta pitää tiedon kulkea. Asian salainen valmistelu on menneisyyden kaikuja, vähän niin kuin kotona Neuvostoliitossa. Tutkin kuntalakia, ja siellä yksiselitteisesti muistaakseni 29§  toteaa , että kuntalaisille on tiedotettava kaikista merkittävistä suunnitelmista muuttaa kunnan tärkeimpiä palveluita. Ja terveyskeskus on yksi näistä asioista.

Lauantaina on sitten  Kinnulan,Pihtiputaan ja Viitasaaren Yrittäjien yhteinen Y-juhla. Joudun - tai saan olla isäntänä huippuvieraillemme, puheenjohtaja Eero Lehdelle ja Putaan omalle pojalle  Yrittäjien kehittämispäällikkö Janne Pesoselle.

Jannen ura on ollut eräänlainen menestystarian. Tähänkin  merkittävään pestiin  hänet kutsuttiin... ONNEA , JANNE !

Kokoomus

Tukiryhmät

 SUPERKIITOKSET TUKIJOILLE ! Facebookissa ja Kahilainen.com sivuilla on yhteensä  350  tukijaa. Ollaan hyvässä vauhdissaSmile
Liity sinäkin tukijaksi!
Liity Sepon tukiryhmään!
facebook
Kokoomus
Facebook MySpace Twitter Digg Delicious Stumbleupon Google Bookmarks 

Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com

Sivujen suunnittelu ja toteutus sekä hosting: Mainostakomo

Kirjaudu






Unohtuiko käyttäjätunnus/salasana?
Ei vielä käyttäjätiliä? Liity tukijaksi!