Tekstin koko
Nettipäiväkirja Terveyskeskus ja tiedottaminen

Terveyskeskus ja tiedottaminen

Olen hyvin huolissani pähkäillyt tiedottamisen nykytilaa kotikunnassamme. Meillä on sinänsä hyvä paikallislehti mielenkiintoisine juttuineen. Levikkiprosentti huitelee hollinmatkaa toisella sataa. Useita lehtiä ei toki samoihin talouksiin tule, mutta lehteä menee laajalti ympäri maata ihmisille joiden juuret ovat täällä. Väitetään, että lehti on esim. Vantaalla  viidenneksi eniten tilattu maksullinen sanomalehti. Voi olla mahdollistakin... Lehti ilmestyy keskiviikkoisin ja on irtonumeromyynnissä jo tiistai-iltaisin. Se on niin haluttu, että irtonumeroita ollaan  myyntipisteissä odottamassa  melkoisella joukolla totuttuun aikaan noin klo 15,30.

Vaikka lehti on hyvä ja mielenkiintoinen, olen todella huolissani  lehden vahvan aseman mahdollistamasta linjattomasta tiedottamisesta.

Otan esimerkiksi  valtuuston kokouksen 23.6.2008. Lehden toimittaja oli silloinkin ihan normaaliin tapaan kokouksessa. Kokouksessa käsiteltiin mm. edellisen vuoden tilinpäätöstä ja sen hyväksymistä. Tilinpäätöskokouksissa on ollut tapana pitää ryhmäpuheenvuorot. Puheissa asioiden käsittely yleensä rönsyilee taloudenpitoa laajemmalle. Toki kunnan palvelutasosta keskusteleminen liittyy hyvin läheisesti talouteen.

Puheenvuorot olivat yllättävän laimeita, ja esim. suurin ryhmä - Keskusta - ei pitänyt varsinaista puheenvuoroa ollenkaan. Kokoomuksen ryhmän puheenjohtajana pidin ryhmäpuheenvuoromme. Tottakai puheenvuorossa minäkin olin tyytyväinen kuntamme hyvään taloudenhoitoon. Toin kuitenkin esille vakavan uhkakuvan, ja pyysinkin siihen vastausta toimialajohtaja Anneli Latva-Nevalalta.

 Olin kuullut, että Wiitaunionin perusturvalautakunta oli pitänyt seminaariaan Jyväskylässä 21.-22.5. Seminaari oli asettanut toimikunnan pohtimaan tulevaisuuden ´yhteisiä säveliä´ Viitasaaren ja Pihtiputaan välillä koskien mm. sairaalapalveluja. Valmistelijoiksi oli nimetty  Pirjo-Grönholm-Paananen ja Riitta Timonen. Toimikuntaan tuli puolenkymmentä jäsentä. Perusturvalautakunnan pöytäkirjoista ei kuitenkaan löydy päätöstä asian vahvistamiseksi. Olen vahvasti sitä mieltä, oikeastaan varma, ettei valmistelevia toimikuntia voida asettaa muuta kuin virallisissa lautakuntien, hallituksen tai valtuuston kokouksessa. Sinänsä outoa ja paheksuttavaa toimintaa...

Niin, kysyin puheenvuorosani Latva-Nevalalta, onko asetettu joku toimikunta, jonka tehtävänä on suunnitella mm. terveyskeskustemme erikoistumista siten, että Viitasaarella hoidetaan akuuttipotilaat ja Pihtiputaalla kuntoutusasiakkaat (ja kroonikkopotilaat). Toimialajohtajan vastaus oli yhtä tyhjän kanssa, puhetta, muttei vastausta.

Menettelymallin epädemokraattisuus ja toimialajohtajan mitäänsanomaton vastauspuheenvuoro ärsytti sen verran, että jätin samassa kokouksessa valtuustoaloitteen, jossa esitimme että Pihtiputaalla valtuusto pitäisi iltakouluja tai seminaareja, joissa määriteltäisiin lautakuntakohtaisesti palvelutaso minkä Pihtiputaalle haluamme. Halusimme saada asiasta julkisemman keskustelun tähdentäen valtuuston lopullista päätäntävaltaa.

Valtuuston kokouksesa siis keskusteltiin Pihtiputaan terveyskeskuksen.  tulevaisuudesta ja tulevaisuuden uhkakuvista.

Ja mitä tekee lehtemme Kotiseudun Sanomat. Ei sanaakaan asiasta, joka koskettaa kipeästi valtaosaa putaalaisista. Syytä voi vain arvailla...

Jos asiasta olisi saatu  julkinen keskustelu, ei asian valmistelu olisi edennyt huolestuttavan pitkälle. Onneksi aloitteemme taitaa kuitenkin poikia lähiaikoina asian tiimoilta valtuuston iltakoulun.

Aloite on luettavissa valtuuston pöytäkirjassa 23.6.2008 kohdassa muut asiat;

Terveyskeskuksen pallveluiden nykytasoa pidän minimitasona. Tason puolustamisesta en lipsu.

www.pihtipudas.fi

Kokoomus

Tukiryhmät

 SUPERKIITOKSET TUKIJOILLE ! Facebookissa ja Kahilainen.com sivuilla on yhteensä  350  tukijaa. Ollaan hyvässä vauhdissaSmile
Liity sinäkin tukijaksi!
Liity Sepon tukiryhmään!
facebook
Kokoomus
Facebook MySpace Twitter Digg Delicious Stumbleupon Google Bookmarks 

Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com

Sivujen suunnittelu ja toteutus sekä hosting: Mainostakomo

Kirjaudu






Unohtuiko käyttäjätunnus/salasana?
Ei vielä käyttäjätiliä? Liity tukijaksi!