HYVÄÄ JOULUN JÄLKEISTÄ AIKAA KAIKILLE !
Joulu on aina joulu. Se pysäyttää ja antaa ajattelemisen aiheita. Eilen, Jouluaattona siirryimme oikeaan jouluun klo 13.00 alkaneessa joulukirkossa. Joulukirkkossa on perinnettä ja tunnelmaa, niin eilenkin.
Aattoillan ja joulupäivän aikana on tehty kaikki se - ylensyömisineen päivineen - mikä kuuluukiin jouluna tehdä.
Jostakin syystä kuitenkin ajatukset siirtyivät tämän tästä loppumassa olevan vuoden tapahtumiin, vaikka oikeampi aika tehdä tilinpäätöstä olisi uuden vuoden aatto. Vuosi oli rankka, mutta paljon positiivistakin tapahtui. Tuntui siltä, että erilaiset tapahtumat seurasivat yhtäjaksoisesti toisiaan.
Läheisen ihmisen kuolema ei unohdu koskaan, eikä varmaan tarvitse unohtuakkaan. Nyt kun aikaa on kulunut, on ollut hyvin mielekästä olla touhuamassa hyvässä teamissa Kirkan muistokonserttiia, joka on ytävänpäivänä 14. helmikuuta. Halosen Kassun, Norreksen ja tietenkin Paulan kanssa tehty pohjatyö tuntuu kantavan hedelmää, lippujen myynti on pyörinyt mukavaa vauhtia. Uskon että Kirill Babitzin Säätiö pääsee toteuttamaan maestron haavetta; kruunuhakalaista musiikkiluokkaa.
Eduskuntavaalit olivat myös vuoden ´kova kokemus´ihan positiivisessä mielessä. Vaikka loputulos ei ollutkaan tavoiteltua huippuluokkaa, oli se kuitenkin mielestäni hyvä ottaen huomioon Pihtiputaan syrjäisen sijainnin. ääniä tuli kuitenkin joka kunnasta ja Putaalta sain äänen joka viidenneltä ´vastaantulijalta´. Vaalien aikoihin aina spekuloidaan, voiko kaukana keskuksista olevista kunnista mennä eduskuntaan, vaikka jokainen kuntalainen antaisi äänensä ehdokkaalle. Laskeksin vähän huumorimielessä tätä myöhemmin. Yllätten laskutoimitus kertoi sen, että tällä matematiikalla läpi olisi menty. No ajatus on utopistinen, tulipahan kuitenkin kumottua tuo ´oman seutukunna vähättely´. Toisaalta Anne Kalmari teki Kivijärveltä mahdottomasta totta.
Vaalit varmaankin osaltaan vaikuttivat parin tanakamman luottamustoimen lankeamisesta osalleni. Kokoomuksen piirikokous lokakuussa valitsi minut piirihallituksen varapuheenjohtajaksi ja pian sen jälkeen tuli varajäsenyys puoluehallitukseen. Ensimäinen hallituksen kokous on takana. Oli vähän epätodellinen olo istua kokouksessa Kataisen johtaessa puhetta ja usean ministerin osallistuessa hallitustyöhön. Paikka on maalaispojalle oikea näköalapaikka.
Kesäinen valinta oman paikkakunnan Vaikuttaja Putaalaiseksi sekä itsenäisyyspäivänä saatu Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan ansiomitalli Kultaristein ovat tehneet nöyräksi. Jos tunnustuksilla kiitetään aktiivisuudesta, kiitoksen tulee ohjautua myös kotona olleille ihmisille. Yksinäisiä iltoja on ollut yhtä monta kuin pidettyjä iltakokouksia.
Luottamustoimet ovat vain osa elämää. Työ ja kaikki siihen liittyvä on kuitenkin tärkeämpiä kuin mitkään luottamustoimet. Mitä on tullut saatua aikaan? Tuota miettiessäni huomasin olleeni ainakin yhdessä asiassa hyvä. Huomasin rekrytoineeni tosi päteviä ja eteenpäin menneitä ihmisiä melkoisen joukon. Viihdealan kovan luokan ammattilaiset, Pasi Kuusjärvi, Matti Kaunisvesi, Eeva Jaakonmaa ja Hannu Korhonen edustavat alansa kovinta kotimaista kärkeä. Samoin Dex´in taloushallintoon tullut Miia Pasanen vähän myöhemmin yhdessä perustamamme Dextili Oy:n kautta on näyttänyt kannuksensa oikein kunnolla. Innosuomi Keski-Suomen palkinnon pokannut Miia on työllistänyt liki parikymmentä henkilöä tuomalla pääkaupunkiseudun kiinteistöhallintotöitä kaapeleita pitkin pohjoisessa Keski-Suomessa työstettäväksi - kova juttu.
Myös kovaa uraa tekevä Tuija Tammelin on kasvanut ´kovaksi jätkäksi´ Kehittämisyhtiö Witas Oy:n toimitusjohtajana. Tuija lienee Suomen nuorin kehitysyhtiön toimitusjohtaja. Loikka vähän ujosta ´blondista´, joka tuli Dexille töihin 6-7 vuotta sitten on ollut pitkä. Ja kaikkea ei ole vielä hänenkään kohdalta katsottu loppuun...
Tuota porukkaa seuratessaan ei voi olla kuin ylpeä - ja saakin olla.
Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com