Tekstin koko
Nettipäiväkirja Kokouksen jälkeen

Kokouksen jälkeen

Maanantainen kunnanhallitus on takana, ja se oli tämän syksyn lyhyin. Muutaman rutiiniasian lisäksi keskusteluasiatkin olivat melko lyhyitä. Elinkeinoasiat puhuttivat eniten. Ennen kokousta käytiin yritysvierailulla hyvän tuttavani ja ystäväni Ilkka Pasasen yrityksessä, IP-Offset'issä. Ilkka on kehittänyt pientä kirjapainoyritystään varsin tyylikkäästi.

Viikonvaihde oli muuten hyvin kaksijakoinen. Olin varautunut jo viikkoja sitten aloittamaan vaalikampanjointini markkinoilla. Pihtiputaan markkinat ovat jokavuotinen tapahtuma, joka vetää tuhansissa mitattavan väkijoukun Putaalta ja naapurikunnista keskustaan torille ja sen ympäristöön. Hiukan jännitti minkälaisen vastaanoton saisin kotikentällä. Olin aidosti yllättynyt hienosta palautteesta. Väkeä kävi kahvilla ja juttusilla aika ajoin tungokseen saakka, ja esitteitäkin otettiin satamäärin. Yhtään poikkipuolista kommenttia ei kuulunut. Kannustusta tuli yllättäviltäkin tahoiltakin.

Iltapäivä olikin sitten surullinen. Olimme Sinikan kanssa hyvin mieliinjäävässä hautajaistilaisuudessa. Runsasta viikkoa aikaisemmin yllättävä suruviesti pysäytti monet pihtiputaalaiset, arvostettu ja pidetty monitoimimies Erkki Veistola oli kuollut. Erkki laskettiin haudan lepoon laajan ystävä- ja sukulaisjoukon saattamana. Vaikka hautajaiset ovat aina surujuhlat, jäi tästä tilaisuudesta hyvin lämmin muisto.

Sunnuntai-iltana jäi aikaa paneutua viikon lehtiin vielä kertaalleen. Erityisesti pysähdyin miettimään liikenne- ja viestintäministeri Susanne Huovisen (sd) kommentointia (KSML) siitä, että Euroopan kallis kuljetusjärjestelmä antaa etua Pohjois-Amerikalle. Hän vaatii, että kuljetukset on saatava täällä tehokkaammiksi. Autoilijaperheen kasvattina kommentointi huvitti ja harmitti. Yrittäjiin asti ulotettu sinänsä asiallinen työaikalainsäädäntö, alaa koskevat tiukat normit sekä kutakuinkin yhtenäinen ja korkea eurooppalainen polttoaineverotus huomioiden on suorastaan ihme, etteivät kuljetuskustannukset ole suhteessa vieläkin kalliimpia.

Yksittäisiä autoilijoita tai liioin isoja kuljetusyrittäjiä ei ole verotuspäätöksillä hellitty.
On kohtuutonta, että veroautomaatti tikittää prosentuaalisesti raakaöljyn hinnan noustessa. Polttoaineiden hinnat USA:ssa ovat todella halpoja verrattuna hintoihimme täällä. Esimerkkinä bensan litrahinta on alle 0,4€ ja dieselin hinta lienee samassa suhteessa halvempi. Kuljeta siinä nyt sitten edullisesti...

Asia kiinnosti niin paljon, että lähdin nettireissulle hakusanojen avula. Löytyihän sieltä jutun alkujuuria. 7.3.2006 liikenne- ja viestintäministeriön valtiosihteeri Perttu Puro peräänkuuluttaa nykyistä kokonaisvaltaisempaa otetta logistiikan kehittämiseen EU:ssa. Kuljetuselinkeinon laatu riippuu 90-prosenttisesti yrityksistä, mutta julkinen sektori voi omalta osaltaan parantaa yritysten toimintaedellytyksiä, Puro muistutti. Selkeästi Puron kansainvälisillä messuilla pitämää puhetta lähdeaineistonaan pitänyt ministeri oli unohtanut valtion tärkeän roolin pois. Olen valtiosihteeri Puron kanssa täysin samaa mieltä, että jos hallitus olisi halunnut vaikuttaa kuljetuselinkeinon kilpailukyvyn lisäämiseen, olisi se pystynyt vero- yms. muilla päätöksillään asian tekemään. Luku sinänsä on venäläisten ja suomalaisten kuljetusten erilainen kohtelu kahtapuolen rajaa, asia johon totisesti pitäisi saada korjausta.

Kokoomus

Tukiryhmät

 SUPERKIITOKSET TUKIJOILLE ! Facebookissa ja Kahilainen.com sivuilla on yhteensä  350  tukijaa. Ollaan hyvässä vauhdissaSmile
Liity sinäkin tukijaksi!
Liity Sepon tukiryhmään!
facebook
Kokoomus
Facebook MySpace Twitter Digg Delicious Stumbleupon Google Bookmarks 

Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com

Sivujen suunnittelu ja toteutus sekä hosting: Mainostakomo

Kirjaudu






Unohtuiko käyttäjätunnus/salasana?
Ei vielä käyttäjätiliä? Liity tukijaksi!