Voin vilpittömästi sanoa, että olen elänyt yhtä elämäni mielenkiintoisimmista ajanjaksoista. Kiertue on avartanut ajatusmaailmaani ja opettanut ymmärtämään monia asioita laajemmin. Olen saanut paljon uusia tuttavia, nuoria ja vanhoja. Olen kuullut paljon ihmisten elämäntarinoita, myönteisiä ja myös surullisia.
Olen huomannut, että meillä täällä Suomessa on useimmilla asiat hyvällä tolalla. Erityistä arvostusta olen oppinut kiertäessäni kuitenkin antamaan niille reilusti ennen sotavuosia syntyneille ikäihmisille, jotka monet kituuttavat 600–700 €:n eläkkeellä. Heistä monet ovat sodan jälkeen olleet rakentamassa hyvinvoivaa Suomea. On käsittämätöntä, että he joutuvat tulemaan toimeen tuollaisilla tuloilla. Asioita pitää aina laittaa tärkeysjärjestykseen, ja luulen heidän elinolojensa korjaamisen olevan inhimillisestikin ajateltuna ykkösasioita. Siihen pitäisi löytää vaalien jälkeenkin laaja yksituumaisuus. Itse lupaan teoillani edistää tätä.
Nyt on tehty yli 70 keikkaa ja edessä on vielä 40–50 pysäkkiä. Usko menestymiseen on vahvistunut koko ajan. Olen tullut jokatapauksessa siihen päätelmään, että tämä juttu kannatti tehdä, tämä on ollut hieno kokemus – kävi miten tahansa.
Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com