Hyvä veli, rakas Kirka!

Yritin kirjoittaa jotakin päiväkirjaani viime päivien tapahtumista, mutta kirjoittamisesta ei tullut mitään. Ajattelinkin sen sijaan kirjoittaa Sinulle kirjeen. Kirjeen kirjoittaminen ei ole kuulunut koskaan meidän yhteydenpitotapoihimme, vaan asiat on aina puitu suorissa keskusteluissa. Kirjeen kirjoittamiseen on kuitenkin tarvetta senkin vuoksi, että tuntuu jääneen niin paljon sanomatta.

Aloitettuamme yhteistyömme muuttui se pikkuhiljaa ystävyyssuhteeksi ilman sen kummempaa toitottamista, ja meistä tuli parhaita kavereita. Niistä ajoista on jo kulunut kymmenen vuotta. Mahdatko muistaa, kun puhuessamme tulevaisuudesta totesit vähän velmuillen, että tämä juttu tulee kestämään pitkään? Aioit laittaa minut keikkamyyjä-managerina 10 vuoden koeajalle, sillä kaksi edellistäkin yhteistyösuhdetta olivat olleet sen mittaisia. Kymmenen vuotta alkoi juuri täyttyä, ja sinä lähdit, aivan kuin olisit vain halunnut täyttää lupauksesi omalta osaltasi. Mutta niinhän sinä teit aina muutenkin, sovittu mikä sovittu.

Ensimmäisen Helsingin-tapaamisemme yhteydessä käytiin myös tapaamassa Paulaa hänen liikkeessään. Olin kuullut Paulasta paljon, ja tapaaminen varmaan jännitti niin paljon, että liikuin liikkeessä kuin norsu posliinikaupassa, korurasioita tiputellen. Vähän hävetti… Näitä Helsingin reissuja tulikin sitten tehtyä säännöllisesti, varmaan vähintäänkin kerran kuussa. Istuimme usein sushibaarissa ja oudosta ruuastakin aloin pikkuhiljaa pitää, jos kohta puikoilla syöminen ei meinannutkaan millään luonnistua.

Keikkareissuilla vierailit usein kotonamme. Se oli erinomainen tapa pitää yhteyttä. Takkahuoneemme makuusohva oli se paikka, jossa nyt 14 vuotta vanha koiramme Reetu piti etuoikeutenaan nukkua jalkopäässäsi, taisi joskus nukkua kainalossakin. Nivalan Puustellista tai jostakin muusta lähimaakuntien lukuisista esiintymispaikoista kotiimme palattuamme paransimme usein viinilasillisen ajan maailmaa. Ne olivat hyviä hetkiä pikkutuntien painaessa päälle – lento Helsinkiinhän lähti jo klo 12.00.

Jossakin ihailijakerhon sivulla on tullut joskus aiemmin todettua, että olit artisti, jota olin aina halunnut edustaa täysillä. Kun tämä haaveeni oli kohdaltasi toteutunut ja kun aloimme tuntea toisiamme paremmin ja paremmin, huomasin olevani tekemisissä ainutlaatuisen ihmisen kanssa. Karismasi oli vahva, ja se säteili ympäristöösi, liikuitpa missä tahansa. Sinä et tullut koskaan ryhmän keskelle, ryhmä muodostui ympärillesi. Huomioit muut ihmiset aina, eikä tapa tullut oppikirjoista, se tuli sydämestä. Ollessasi samaan aikaan menossa ovelle muiden kanssa, sinä avasit aina oven – sinä, joka olit suuri tähti. Mutta niinhän sinä teit työssäsikin, avasit ovet toisille ja menit vasta sitten itse. 

Sinun suhtautuminen työhösi oli ainutlaatuista: sen minkä teit, se piti tehdä kunnolla. Tämä näkyi myös pienissä arkipäivän asioissa. Keikkamatkojen kotivierailuilla huomasin muutaman kerran huolimattomasti lattialle jätettyjen kenkieni siirtyneen nätisti telineeseensä, ne vain olivat siirtyneet itsestään. Kunnon pyyhkeet annoit kerran aamupalan valmistelun aikana auki jätetystä jääkaapinovesta, varmaan muistat senkin. Kaikkiin esiintymisiin valmistuit huolella. Konserttikiertueilta jäi erityisesti mieleeni se, kun silitit vaatteitasi takahuoneessa ennen konsertteja. Joskus tuntui, että silittelit sellaisiakin paitoja, jotka oli jo kertaalleen ”prässätty”.

Teit työtä, joka oli kuluttavaa ja raskasta. Rakastit sitä, se oli elämääsi. Olen monessa yhteydessä kertonut esimerkin Sinun suhtautumisestasi esiintymisiin ja työhösi yleensäkin. Puolenkymmentä vuotta sitten heinäkuisena viikonvaihteena oli normaali perjantaiesiintyminen Martti Vainion silloin pyörittämässä huvipaikassa Lomakouherossa. Esiintyminen oli puolenyön tietämillä, ja pikkutunneilla ajoimme Pihtiputaalle pikaunille. Seuraava esiintyminen oli puolilta päivin Kiuruvedellä Iskelmäfestivaali Vihreillä Niityillä. Vedit sielläkin hyvän keikan. Ystävälläsi Kassu Kalervo Halosella oli samana päivänä Kainuussa Manamansalon Saaripäivien konsertti. Hän oli pulassa. Sieltä oli peruuntunut joku bändi, en nyt muista mikä. Ja totta kai Sinä, Kirka, päätit lähteä pelastamaan pitkäaikaista ystävääsi. Oma bändisi lähti ajamaan kohti illan varsinaista keikkapaikkaa Ilomantsin Ruhkarantaa ja me kohti Kassun juhlia.

Manamansalossa Kassun bändin säestäessä vedit noin tunnin mittaisen keikan. Keikan jälkeen menimme nopeasti autolleni, ja matka oman bändin perässä kohti Ilomantsia alkoi. Neljäs keikka 26 tunnin sisällä käynnistyi ajallaan, ja vedit senkin täysillä. Heinäkuun lopulla syksy enteili jo tuloaan, ja sateisen yön pilkkopimeinä tunteina ajoin Ilomantsista kohti Joensuussa olevaa hotelliamme. Puhuit perheestäsi, työstäsi, maailman tilanteesta ja vaikka mistä. Minua väsytti rankasti, ja puheesi kuului tasaisesti soljuen. Puheeseesi tuli pieni tauko ja totesit sitten: ”Kyllä minä sitten pidän tästä työstäni.” Taisin sanoa Sinulle vähän epäkohteliaasti, että ”Vai niin”. Ei ollut tarkoitus olla epäkohtelias, kyllä Sinä varmaan sen ymmärsitkin. Sinä halusit olla suomalaisen rockin työnsankari, sitä myös olit.

Erityisesti ihailen Sinun suhtautumistasi lähimpiisi, Paulaan, lapsiisi, sisaruksiisi ja muihin sukulaisiisi. Puhuit paljon lapsistasi ja rakastit heitä. Kunnioituksesi ja uskollisuutesi Paulaa kohtaan olivat osa Sinun arvomaailmaasi. Työssäsi kaikki paha olisi ollut enemmän kuin mahdollista, mutta Sinä olit tehnyt tässäkin asiassa linjaratkaisun. Tästähän me puhuimme usein vähän niin kuin poikien kesken. Voit olla asiasta ylpeä… minäkin olen.

Bändistäsi Sinä olit ylpeä, olit hyvä työnantaja. Halusit olla bändissä, jossa on vain hyviä soittajia. Se minua harmittaa, että itse en osannut bändin jätkien suhteen olla yhtä hyvä yhteistyökumppani. Onneksi voin puhua asiasta heidän kanssaan ja lupaan Sinulle myös tekeväni sen.

Puhuin Sinulle keväällä aikeistani pyrkiä eduskuntaan, jännitin kysyä kantaasi asiaan. Olit kuitenkin jälleen kannustamassa minua, tässäkin asiassa. Kiitokset siitä. Lähdit myös Paulan kanssa tukilistalleni antaen arvokasta tukea. En aio poistaa sieltä nimeäsi, koska uskon, että haluaisit sen pysyvän siellä.

Yhteydenpito Sinuun on mieluisaa, mutta kuitenkin raskasta. Puhelimella se ei enää onnistu. Paula antoi keskiviikkoaamuna molemmat puhelimesi minulle, eikä varmaan mene kauan ennen kuin virta niistä loppuu. Kirjoittaminen taitaa olla nyt paras keino. Kirjoitan Sinulle myöhemminkin, en kuitenkaan enää nettipäiväkirjan kautta.

Rakas ystävä, nähdään taas joskus!

Terveisin
Seppo