No niin, pressi Iisalmerssa oli ihan hyvä. Tukkijoella-projekti näyttää kiinnostavan niin julkista sanaa kuin yleisöäkin. Iisalmen myynti avataan pian. Martin Kievari on myynyt yllättävän hyvin. Nyt myytyjä ja varattuja lippuja on noin 1,500, eli viime vuoden kokonaismäärästä on noin neljännes kasassa.
Näyttää että ohjaaja Mikko Kivisen ohella valovoimaiset näyttelijät Maria Lund, Timo Rautiainen, Janne Rauduskoski ja Kiti Stahlberg kiinnostavat .
Tulevaisuuden suunnitelmiin liittyy neljän vuoden projekti, jossa tavoittelen puuhastelufirmani Freedex Tuotanto Oy:n kehittämisen yhdeksi johtavaksi musiikkinäytelmien ja musikaalien tuottajaksi..
Martin Kievarin ensi-illassa 17.6 julkistamme jo ensi vuoden ohjelmistoa.
Samoihin aikoihin pääsemme kertomaan myös Jaakko Teposta kertovan jatko-osan aikatauluista ja esiintymispaikoista. Onnen Kerjäläiset saa todella hienoa jatkoa...
Nelivuotiskauden loppupuolelle on sovittu tuotanto, josta ei voi vielä sopimuksen mukaan kertoa, mutta tuotanto tulee olemaan kova juttu.
Niin kuin kerroin, Martin Kievarin kehittämisprijekti on nelivuotinen ja sitten onkin aika vähän katsella, miten maailma makaa ja miten itse jaksan kun mittarissa on vuosia 67 kappaletta. Jos terveyttä riittää, aion pitää tästä aikataulusta kiinni.
Luottamistehtäviäni aion laittaa jonkinlaiseen "rotiin", Vaikka eduskuntavaalien kökkö saalis ei onneksi kovin pitkälle haitannut, panee se kuitenkin miettimään asioiden tärkeysjärjestystä - kotiinkin pitäisi jäädä aikaa. Siksi seuraavaa:
* Kehittämisyhtiö Witas Oy:n hallituskausi päättyy tämän vuoden loppuun. Olen ollut sen hallituksen puheenjohtaja koko yhtiön kuusivuotisen historian ajan. Aika on niin pitkä, että tehtävässä alkaa toistamaan irtseään ja menemään yli mistä aita on matalin. Ns. "puhhenjohtajaikä" on täynnä, eli se homma saa jäädä. Eli en asetu ehdolle Witaksen hallitukseen.
* OP:n halliintoelimissä voi olla korkeintaan 65 vuotiaaksi. Paikka on ollut mielenkiintoinen ja viime kuukausina myrskyinenkin. Mittautan lähiaikoina joillakin suunnilla horjuneen luottamukseni. Josa sitä löytyy, olen valmis tarvittaessa jatkamaan ensi vuoden loppuun - jollei, niin homma on siinä. Kotsarin lyhyet osastolla oli muutama viikko sitten kirjoituspätkä, jossa arvioitiin muutoinkin jäävyttä, jos puoliso on pankissa töissä. Siinä asiassa minulla on hyvä omatunto. Jätin aikoinaan eronpyynnön pankin hallinnosta juuri tuon syyn vuoksi. Anomusta ei hyväksytty ja katson pallon olevan asiassa toisaalla.
* Keski-Suomen Kokoomuksen piirihallituksen varapuheenjohtajana olen ollut useita vuosia, nyt paikkaa on aika kierrättää
* Luottamustehtävät Pihtiputaan kunnassa kiinnostavat, asetun lultavasti ehdolle ensi syksyn kunnallisvaaleissa
* Maakuntahallinnon paikkajaot tulevat esille kesäkuussa, olen valmis jatkamaan seuraavan kaksivuotiskauden..
* osallistuminen valtiollisiin vaaleihin on jatkossa enemmän kuin epävarmaa
Mutta eiköhän tuossa ylläolevassa riitä puuhastelua.
Niin, ja olen luvannut pakottaa Sepon kuntoilemaan uudella innolla - viime kuukausien rumbassa se on valitettavasti jäänyt liiaksi taka-alalle ja lomaillakin pitäisi jokkakin välissä
Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com