Tekstin koko
Nettipäiväkirja Vaalityön aloittelua

Vaalityön aloittelua

Kun sain viimeinkin sivuni auki, on se mahdollistanut vaalityön aloittelemisen myös tällä sektorilla. Sivuista olen saanut tosi mukavaa palautetta, soraääniä ei oikeastaan ole ollut.
Tukilistalleni on alkanut tulla nimiä mukavaa tahtia, osin minulle tuntemattomiakin. Liikkeelle lähtö Jyväskylän tienoilta on ollut hieno yllätys. Pihtiputaan kunnanvaltuuston puheenjohtaja, keskustalainen Eila Pesonen liittyi tukijoukkoihin, tästä olen erityisen tyytyväinen. Eilan tuki on rohkea linjaus, ja toivon vilpittömästi, että se saa oikeata vastakaikua Pihtiputaalla. Suunnitelmat syksyn ja talven varalle alkavat olla valmiina, niihin palaan jonkin verran myöhemmin.

Työpuolella hommat seurasivat normaaliin tapaan "virka-ajan ulkopuolelle". The Original Lapinlahden Linnut nousivat nyt ensimmäisen kerran liikkeellelähtönsä jälkeen pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Lauantain esiintyminen Lapuan Hot Stuffissa alkoi klo 00.30, se oli järjestäjän vaatima ehto sopimusta laadittaessa. Tilannetta ihmeteltiin ja kritikoitiin Mikko Kivisen ja Tapio Liinojan kanssa puhelimessa useaan otteeseen, mutta keikan alkuaika pysyi puoli tuntia sunnuntain puolella.

Aikoinaan kun ravintoloiden sulkemisajat vapautettiin tai ainakin jatkoaikojen saanti helpottui olennaisesti, siirtyivät myös keikkojen alkamisajat pääsääntöisesti puolenyön kahtapuolen. Alkuillat ravintoloissa ovat nyt tyhjiä ja puolenyön jälkeen sisääntuleva jengi valtaosiltaan ottanut melkoiset pohjat. Niin oli nytkin, sillä Mikko kertoi, ettei yli 30 sekunnin sketsiä voinut yhden aikaan yöllä edes yrittää esittää vastaanottokyvyn ollessa sitä sun tätä. Alan toimijoiden pitäisi oikeasti pitää siitä kiinni, että arkisin keikat alkaisivat kymmenen tienoilla ja viikonvaihteessa viimeistään yhdentoista aikaan.

Kotona muuten nautittiin luultavasti viimeisistä kesäisistä päivistä. Oli ihan oudon tuntuista tehdä lauantaina ulkohommia ilman paitaa, lämpötila oli iltapäivällä 21—22 astetta, vaikka ollaan sentään pian lokakuulle kääntymässä. Jänisten kiusaksi omena-, kirsikka- ja luumupuut suojattiin verkoilla ynnä muutakin valmistelua talven varalle tehtiin.

Huominen päivä on normaali toimistopäivä, tiistaina lähden käymään Helsingissä Eastwayllä. Siellä sovitaan ensi kesän Saapasjalkarockin ajankohta kuten myös muita käytännön juttuja. Palaan tähän asiaan ja lupaamiini viime kesän uutisiin tiistain jälkeen.

Kokoomus

Tukiryhmät

 SUPERKIITOKSET TUKIJOILLE ! Facebookissa ja Kahilainen.com sivuilla on yhteensä  350  tukijaa. Ollaan hyvässä vauhdissaSmile
Liity sinäkin tukijaksi!
Liity Sepon tukiryhmään!
facebook
Kokoomus
Facebook MySpace Twitter Digg Delicious Stumbleupon Google Bookmarks 

Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com

Sivujen suunnittelu ja toteutus sekä hosting: Mainostakomo

Kirjaudu






Unohtuiko käyttäjätunnus/salasana?
Ei vielä käyttäjätiliä? Liity tukijaksi!