Kotipaikkakunnalla omat fiilikset ovat olleet melkolailla kaksijakoiset. Olen ollut hyvilläni siitä, että vahvasti oikeaksi uskomani paikallisen Osuuspankin itsenäisyys taattiin eilisessä jäsenistön kokouksessa tylyin tyrmäysnumeroin 237 - 43. Toivottavasti fuusiokeskustelu on nyt ohi, näin ainakin pitäisi. Muutoin olen ollut vähän "kallella kypärin". Keskustelu pankin itsenäisyydestä tai fuusiosta on ollut henkisesti rankkaa. Jopa henkilösuhteet ovat keskustelun aikana natisseet hieman liitoksistaan. Pelkään vähän, ettei keskustelu tai toimenpiteet ole asian osalta vielä lopullaan. Lähiviikkoinahan tuon näkee...
Valtion tuottavuusohjelma pulpahtelee vaalikiertueen keskusteluissa hyvin usein pintaan. Sinänsä hyvää tarkoittava, byrokratian karsimiseen tarkoitettu ohjelma on taidettu ymmärtää joskus väärin. Silloin kun tuottavuusohjelma kouraisee ihmisten välttämättömiä peruspalveluita tai pahimmillaan turvallisuutta, ollaan varmasti hakoteillä. Pahimpana esimerkkinä on poliisipalveluiden supistaminen - sillä ei ole tuottavuuden kanssa mitään tekemistä, päinvastoin.
Tähän asiaan aion palata tarkemmilla perusteilla ihan pian.
Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com