Tekstin koko
Nettipäiväkirja MUISTIN LOKEROISTA KAIVETTUA

MUISTIN LOKEROISTA KAIVETTUA

Nyt tuppaa ajankäytössä olemaan vähän "ongelmia". Eduskuntavaalien suhteen on myönteistä palautetta ja tsemppaamista tullut laajalti. Vaaleihin on aikaa rapiat puolitoista kuukautta ja näyttää, että tehty työ enteilee vähintäänkin kohtuullista tulosta.

Keskustelu perussuomalaisista tuntuu olevan monien huulilla. On mielenkiintoista nähdä, kuinka kannatus jatkuu silloin kun edessä on tosi paikka, raaputtaa numero vaalilappuun. No, olipa lopputulos mikä tahansa, demokratia toimii ja eduskunta on sitten aikanaan vaalituloksen näköinen.

Eilen illalla kaivelin muistilokeroista ensimäisen kontaktini ja kokemukseni Timo Soinista. Olin vuonna 1999 paikallisen Kokoomusjärjestön puheenjohtaja. Kyseisenä vuonna käytiin EU-vaaleja. Vaali-innostus ei silloinkaan ollut kovin hääppöinen - niinkuin ei EU-vaaleissa yleensäkään. Kun julistetauluille sai alkaa  laittamaan julisteita, lähdin minäkin niitä osaltani  levittämään. Luvalliset taulut oli sijoitettu pitäjän keskustaan ja Pohjanmaahan rajoittuvaan, virkeän Muurasjärven kylään. Muurasjärvellä oli kuitenkin pikku yllätys, Perussuomalaisiin lukeutuvan toholampilaisen Risto Lahnalammen julisteilla oli vuorattu meille nimilapuilla varatut paikat. Julisteiden poisrepiminen ei kuulu toimintatapoihini, joten päätin soittaa  perusuomalaisten puoluetoimistoon. Syystä tai toisesta puheenjohtaja Soini vastasi puhelimeen ja esitin  asiani hyvin kohteliaasti. Vastaus oli yllättävää tekstiä. Julkisuuteen lanseerattua leppoisaa "timosoinia" ei niistä lapsille sopimattomista teksteistä tunnistanut...  No kaksi kovaa oli vastakkain, Lahnalammen julisteet jäivät paikoilleen - kylläkin uuden pinnoitteen saaneina.

Alussa mainitsemani ajankäyttöongelma ei ole aiheuttanut paniikkia eikä sressiä, mutta päiviä se on kylläkin jatkanut. Seuraavan viikon maanantaina pidämme Jyväskylässä tiedotustilaisuuden, jossa julkistamme Martin Kievarin kesäteatterin tulevaisuuden suunnitelmat ja ensikesänä esitettävän Tukkijoella näytelmän mielenkiintoiset näyttelijät. Asia tulee varmasti kiinnostamaan maakunnan ja koko Suomen tiedotusvälineitä.

Samassa yhteydessä tiedotetaan musikaalituotannon jatkosta - luvassa on todella hyvää ja tanakkaa tuotosta. Palataan asiaan maanantaina 14.3.

Kokoomus

Tukiryhmät

 SUPERKIITOKSET TUKIJOILLE ! Facebookissa ja Kahilainen.com sivuilla on yhteensä  350  tukijaa. Ollaan hyvässä vauhdissaSmile
Liity sinäkin tukijaksi!
Liity Sepon tukiryhmään!
facebook
Kokoomus
Facebook MySpace Twitter Digg Delicious Stumbleupon Google Bookmarks 

Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com

Sivujen suunnittelu ja toteutus sekä hosting: Mainostakomo

Kirjaudu






Unohtuiko käyttäjätunnus/salasana?
Ei vielä käyttäjätiliä? Liity tukijaksi!