Viikon lomareissu Thaimaan Phuket´iin on takana. Matka oli ihan hyvää ja taattua Thaimaan lomalaatua. Loman lyhyys ja pitkät matkat lisättynä siihen, että lomapätkä ajoittui ek-vaalien alle olivat ehkä kyseenalaisia asioita ja herättivät vähän ihmetystäkin. Mutta toista vuotta ilman lomaa rupesi tyhjentämään akkuja jo ihan tosissaan. Loppuvaiheessa huomasi, että oli ikään kuin tekevinään töitä ja jälkeä tuli hitaasti. Ja kun kotiin oli kiva tulla - loma lienee silloin tehnyt tehtävänsä.
Vaalikamppanjan suhteen kaikki alkaa olla kunnosssa. Aikataulutusta joutuu varmaan viilailemaan ja kulkemaan "hattu kourassa" loppurahoituksen kuntoon saattamiseksi. Mukavinta on se, että tukea on tullut ihan odottamattomilta tahoilta niin mediasta kuin uusilta kannattajiltakin. Se antaa uskoa homman mielekkyyteen ja mahdollisuuksiin.
Martin Kievarin kesäteatterin valmistelut ovat sujuneet melkein aikataulussa. Siitä iso kiitos kuuluu työkaverilleni Elina Mäkiselle, joka muutoin hoitelee kamppanjapäällikön tointakin. Tiedotustilaisuutta asian suhteen emme pääse tekemään ennen ensikuun puoltaväliä. Maanantai 14.3 on näyttelijöillä kautta maan vapaapäivä ja silloin on tarkoitus marssittaa koko remmi Jyväskylässä pidettävään pressitilaisuuteen. Pikkuisen tietoa näyttää jo valahtaneenkin julkisuuteen. Tänään soitti äänekoskelaisen Sisä-Suomi lehden toimittaja ja kertoi huhusta, jonka mukaan Maria Lund olisi yhtenä näyttelijänä. No, eipä käynyt kieltäminen - piti myöntää asian tolan olevan totta... Mutta eipä puhuta tai kirjoiteta enempää, pressi on siis aikanaan, eli ma.14.3 Jyväskylässä.
Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com