Joskus se vaan on niin, että kaikki kyllästyttää... Eilisen illan valtuustonkokous oli sessio, jonka jälkeen olo oli turhautunut, takki oli tyhjä ja hanskojen pöytään lyömisen fiilis oli päällimmäisenä. Ihmisen mieli on kuitenkin kumma kapine, nukutun yön jälkeen fiilikset yleensä muuttuvat ja ketutukset vaihtuvat haasteiksi... niin nytkin.
Kokous oli todellinen kummajainen. Pähkäilimme omassa ryhmässämme, kuinka uskallamme lähteä esittämään tai tukemaan esitystä, jonka mukaan meidän tämän hetkinen murheenryynimme Putaanvirran koulu saataisiin oppilaille ja työntekijöille turvalliseksi. Ja tietenkin huolenaiheena oli myös talous.
Home- ja sisäilmaongelmat ovat olleet meille vakava paikka. Taisi olla kuningas Midas, jonka kosketuksesta kaikki muuttui kullaksi. Meillä taas tämä ´midaksen kosketus´on muuttanut miltei kaiken homeeksi tai ainakin heikoksi sisäilmaksi. Allaoleva lista on korutonta kerrottavaa:
-Terveyskeskus remontoitiin heikon sisäilman vuoksi noin vuosi sitten 800.000 eurolla. Miltei välittömästi käyttöönoton jälkeen havaittiin vakavampia sisäilmaogelmia kuin ennen remonttia oli ollut. Nyt pihaa komistaa todella kalliit parakit ja tilat ovat osittaisessa käyttökiellossa. Käy sääliksi niitä urheita työntekijöitä, jotka ovat joutuneet laittamaan terveytensä tämän takia vaaranalaiseksi.
-Päiväkoti Onnimanni sai pari vuotta sitten totaalisen käyttökiellon ja uusi tila otettiin äskettäin käyttöön.
-Elämäjärven ja Alvajärven koulut suljettiin homeongelmiin vedoten.
-Terveyskeskuksen tonttiin rajoittuva Tohtorila on saman taudin takia tyhjillään.
-Nyt puheena oleva Putaanvirran koulu remontoitiin osittain vuosituhannen vaihteen paikkeilla. Nyt ns. vanhapuoli on käyttökiellossa ja viimeksi korjatulla puolella on havaittu heikosta sisäilmasta johtuvaa vakavaa oireilua.
Listalta taitaa jotakin puuttuakin...
Eilisessä valtuustossa oli tarkoitus päättää
-kiinteistön korjauksesta (VE1)
-kiinteistön osittaisesta purkamisesta ja osittaisesta korjaaamisesta (VE2)
- kokonaan uuden rakentamisesta (VE3).
Vaihtoehto yhtä ei pidetty sen epävarmuuden takia harkinnan arvoisena.
VE2 hinta olisi noin 4.600.000 euroa ja lisäksi olisi tullut purettavan osan tasearvon, vajaan100.000 euron alasajo.
VE3 hinta olisi ollut noin 6.000.000 euroa ja sen lisäksi koko rakennuksen purkaminen olisi aiheuttanut noin 1.300.000 euron tasearvon alasajon.
Vastakkain oli siis vaihtoehto 3 joka olisi ollut yhteishinnaltaan 7.300.000 euroa ja vaihtoehto 2 hinnaltaan noin 4.600.000 euroa.
Kunnantalous joutuisi VE2 pohjalta tiukalle, mutta kestäisi natisten. VE3 perusteella talous joutuisi luonnollisesti vielä tiukemmalle ja vaatisi varmasti rajuja veronkorotuksia ja muita hevoskuureja. Vaihtoehto kolmonen olisi kuitenkin paljon turvallisempi kakkosen sisältäessä riskejä. Toisaalta rahalla on miltei mahdoton mitata, jos väärillä säästöillä aiheutetaan loppuikäisiä terveysongelmia oppilaille tai opettajille. Ja mikä pahinta, jos kakkosvaihtoehto epäonnistuisi, olisi se muutaman vuoden sisällä ilmetessään kuntatalouden hirttosilmukka - kalliin uudistetun rakennuksen uudelleen korjaaminen tai purkaminen olisi taloudelle kohtalokasta.
Siinäpä sitä - niin kuin alussa kerroin, yritti pikku ryhmämme löytää asiaan järkevää ratkaisua. Päätimme pitkällisen pähkäilyn jälkeen lähteä esittämään mallia, jonka mukaan purettavan osan tilalle tuleva uusi rakennus rakennettaisiin fyysisesti erilleen. Kustannukset olisivat ehkä hiukan kalliimpia, mutta aivan varmasti se olisi turvallisempi vaihtoehto sekä terveydelle että taloudelle.
Aloitteemme sai hyvää vastakaikua salin kummaltakin reunalta ja näytti että se, tai sitten aloitteemme pohjalta neuvottelutauolla sorvattu komromissi menisi yksituumaisesti läpi. Komromissiesityksen mukaan sanamuotoa, jonka mukaan rakennukset olisi rakennettu " fyysisesti erilleen " muutettiin kuulumaan muotoon; " fyysisesti erilleen tai turvallisesti osastoituna".
Olen edelleen hyvin hämmästynyt politiikan pienisieluisuudesta ja olen surullinen, että sitten alkoikin ihmeellinen myllytys. " Päämyllärit" jauhoivat asiaa murusiksi pala kerrallaan. Tämä jauhaminen vei valtuuston aikaa noin 2 tuntia, päätyen vielä kaiken lisäksi päätösvaiheessa tehtyyn muotovirheeseen - ainakin minun mielestäni . Vahvat miehet veivät joukkonsa haluamaansa tulokseen...
Ei voi mitään, mutta viihdealan ihmisen pikkuaivoilla ajateltuna tuli mieleen kerettiläinen ajatus - tällaistako politiikka on. Mutta olkoon mitä on, mikä ei tapa, se vahvistaa. Eilinen sirkus vahvisti mielipidettäni, uuden rakennuksen täytyy olla niin turvallinen kuin suinkin mahdollista. Ennen koulun rakentamista ja/tai korjaamista pitää hankkia niin varmaa tietoa ja taitoa niin paljon, että rakentamisen onnistuu ja lopputulos on turvallinen vuosikymmenet. Haettakoon se tieto ja taito sitten vaikka mistä...
Olen mielestäni aina ollut aktiivinen, hyvään lopputulokseen ja oikeudenmukaisuuteen pyrkivä luottamushenkilö. Toisinaan olen asioissa onnistunut ja toisinaan sitten ei. Olen kuitenkin pahoillani , että usein aktiivisuus halutaan mustamaalata vaalipeliksi. Lupaan toimia sen mukaan, mikä oikealta tuntuu. Olipa sitten vaalit edessä tai takana....
Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com