Tekstin koko
Nettipäiväkirja VAALIPELIÄKÖ ?

VAALIPELIÄKÖ ?

Pohjoisesta Keski-Suomesta on  pyrkimässä eduskuntaan useita ehdokkaita. Varmistuneita nimiä täältä Putaalta ovat Kari Parkkonen Demareista ja meikäläinen. Vitasaarelaisia taitaa olla kolme ja Kinnulasta ainakin Leo Urpilainen. Shaukat Anjamin tie Keskustan ehdokkaaksi tuntuu olevan vähän kivinen. Monissa keskusteluissa on puhuttu, että miksi näissä(kin) vaaleissa on useita ehdokkaita näinkin pieneltä paikkakunnalta. Kysymys on hyvä... Mutta demokratiatahan tämä vain on ja näyttää siltä, että eduskuntavaaleihin ehdokkaan asettaminen on monelle puolueelle myös kunnallispoliittinen ´pomppulauta´, koska eduskuntavaalit vaikuttavat myös seuraaviin kuntavaaleihin.  Mutta eihän ehdokkaiden määrässä mitään uutta ole, itse asiassa nyt Pihtiputaalta on asetettu vasta kaksi ehdokasta ja viime vaaleissa ehdolla oli neljä henkilöä. Silloinhan ehdolla oli lisäkseni Demarien Ari Saastamoinen, KD:n Tapani Mäki ja Keskustan ( Jyväskylä/Pihtipudas) Heini Utunen.

Jos aikoo mennä vaaleissa läpi, oman kunnan äänipotti on erittäin tärkeä. Mutta läpimeno ratkastaan sillä, minkä verran kannatusta löytyy  maakunnallisesti. Se on haaste, mutta sitä en pelkää.

Moni voisi varmaan ajatella, että olen hiljaisesti hyvilläni parhaillaan vellovasta Shaukat Anjamin tutkintojen aitouskeskustelusta. Voitaisiin ajatella, että olen kilpailijani mustamaalaamisesta hyvilläni - sitä en oikeasti ole. Muistan erittäin hyvin, että Pihtiputaan  kunnanhallituksessa  käytiin asiasta aikoinaan hyvinkin vilkasta keskustelua. Eli Shaukatin tutkintojen painoarvo oli jo silloin tiedossa ja silloin todettiin, että opetusministeriön erillislupa rehtorin viran hoitamiseen tietyin edellytyksin oli hänelle myönnetty. Siltä osin asioiden pitäisi olla kunnossa. En tiedä, menettelikö Shaukat kuitenkaan viisaasti, kun hän vaalikamppanjaansa käynnistellessään käytti näitä kyseenalaistettuja oppiarvoja - siinä saattoi pelisilmä vähän pettää. Minusta tuntuu kuitenkin pahalle, että kohu  nostettiin esille tarkoitushakuisesti päivää ennen Kepun piirikokousta. Jäljet  voivat johtaa johonkin (?)...

 Ihmetystäni on herättänyt Putaanvirran koulun korjaussuunnitelmat. Kunnanhallitus päätti viime maanantaina, että se ei hyväksy sellaisenaan  Putaanvirran koulun korjaussuunnitelman laatineen tilaryhmän esitystä vanhan tilan osittaisesta korjaamisesta. Päätettiin tutkia myös kokonaan uuden koulurakennuksen vaihtoehtoa. Tähän päätettiin  palata seuraavassa hallituksessa.Korjausta yksimielisesti esittäneen työryhmän puheenjohtaja teki kuitenkin ´pikku Surprisedkillerin´. Keskiviikon Kotsarissa oli hänen mielipidekirjoituksensa uusrakentamisen puolesta.

 Olen tosi hyvilläni mielipiteen muuttumisesta - olemme asiasta samaa mieltä..

 

Kokoomus

Tukiryhmät

 SUPERKIITOKSET TUKIJOILLE ! Facebookissa ja Kahilainen.com sivuilla on yhteensä  350  tukijaa. Ollaan hyvässä vauhdissaSmile
Liity sinäkin tukijaksi!
Liity Sepon tukiryhmään!
facebook
Kokoomus
Facebook MySpace Twitter Digg Delicious Stumbleupon Google Bookmarks 

Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com

Sivujen suunnittelu ja toteutus sekä hosting: Mainostakomo

Kirjaudu






Unohtuiko käyttäjätunnus/salasana?
Ei vielä käyttäjätiliä? Liity tukijaksi!