Tekstin koko
Nettipäiväkirja UUSI KUNNANJOHTAJA

UUSI KUNNANJOHTAJA

Kello tikkittelee lähemmäksi iltakymmentä ja aamulla on Helsingin matka edessä. Meidän kuntaporukka on mennyt jo tämän päivän nimissä joka vuosi pidettäville kuntamarkkinoille ja palailevat sieltä vasta torstaina. Täytyy nostaa  heille hattua pitkäjännitteisyydestä. Varmastikin nämä reissut ovat hyödyllisiä, mutta itse olen pyrkinyt järjestämään ajankäyttöni niin, ettei reissuilla mene monta päivää. Teen nytkin reissun päiväseltään, aamupäivällä on työtapaaminen Kivisen Mikon kanssa ja sitten iltapäiväksi putaalaisten kanssa tapaamaan opetusministeri Henna Virkkusta eduskuntaan. Aikomukseni on soittaa ennen tolppatalolle menoa Pertti Salovaaralle, hän on torunut minua useasti, kun en ole näillä reissuilla ottanut häneen yhteyttä. Nyt lienee aika tehdä se, koska Pertti luopuu kansanedustajan työstä tämän kauden jäkeen.  Iltapäivällä on vielä neuvottelut Putaanportin tyhjillään olevien liiketilojen täyttämiseksi - toivotaan parasta.

Viikonvaihde, vielä eiliseen maanantai-iltaan saakka, oli jonkinlaista sukkulointia, koska kunnanjohtajan valinta oli eilisessä kokouksessa. Hakijoitahan oli 13. Hakuprosessin päätyttyä sovimme ryhmien välillä, että silmät ja korvat pidetään loppuun asti auki eri vaihtoehtojen suhteen, eli  että löytyisikö vielä pestistä kiinnostuneita ammattilaisia pistämään itsensä likoon. Kuntalakihan mahdollistaa suostumuksen antamisen ihan viime metreille saakka. Viimeaikoina on yleistynyt malli, että kaikki viroissa olevat kunnanjohtajat eivät mielellään jätä hakemuksia sisään. Julkisuuslakihan velvoittaa antamaan nimet mm. medialle ja näkyvä mukana olo kisassa saattaa haitata työntekoa isäntäkunnassa, jollei valinta osu hakijaan. Demokraattista tai ei... en tiedä.

Tämä kuitenkin mahdollisti meilläkin pitämään hakua päällä, ja itse uskon meille löytyneen hyvän kunnanjohtajan jatkamaan Erkki Nikkilän työtä.  Uudelle kunnanjohtajalle Ari Kinnuselle paljon onnea!

Ja nyt päätä tyynyyn - hyvää yötä.

Kokoomus

Tukiryhmät

 SUPERKIITOKSET TUKIJOILLE ! Facebookissa ja Kahilainen.com sivuilla on yhteensä  350  tukijaa. Ollaan hyvässä vauhdissaSmile
Liity sinäkin tukijaksi!
Liity Sepon tukiryhmään!
facebook
Kokoomus
Facebook MySpace Twitter Digg Delicious Stumbleupon Google Bookmarks 

Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com

Sivujen suunnittelu ja toteutus sekä hosting: Mainostakomo

Kirjaudu






Unohtuiko käyttäjätunnus/salasana?
Ei vielä käyttäjätiliä? Liity tukijaksi!