Tekstin koko
Nettipäiväkirja MITENKÄHÄN TÄMÄ NYT OIKEIN MENEE...

MITENKÄHÄN TÄMÄ NYT OIKEIN MENEE...

Olen viime viikkoina pähkäillyt kotikuntani luottamushenkilöiden toimintaa ja päätöksentekokulttuuria.

Voi olla, että olen arvioineni ihan metsässä, mutta minulla on vahva tunne ettei kaikki ole nyt ihan kunnossa. Päätöksenteko rullaa sinänsä joskus jopa liiankin rutiininomaisesti. Mutta pinnan alla taitaa kuohua pahemman kerran...

Homma alkoi oirehtia pahemmin ja pahemmin kunnanjohtaja Erkki Nikkilän eroilmoituksen jälkeen alkukesällä.

Asiasta on aiheellista käydä pikku kertaus, koska minutkin on sotkettu joissakin keskusteluissa eroprosessin pelinappulaksi

- kunnanhallituksemme kävi Erkki Nikkilän kanssa vuodenvaihteen tienoilla kehttämiskeskustelun. Keskustelussa linjattiin mm. se, että Nikkilälle laaditaan johtajasopimus

- samoin sovittiin, että käynnistetään palkan ajantasaistamiseen tähtäävät toimet

- alkukeväästä Erkki Nikkilä oli ilmoittanut sekä kunnanhallituksen- että valtuuston puheenjohtajille (ns. luottamuksellisesti), harkitsevansa eroilmoituksen jättämistä. Asiaa ei tuotu laajempaan käsittelyyn (esim. puheenjohtajisto tai ryhmäjohtajat) vedoten ilmoituksen luottamuksellisuuteen. Ykköspuheenjohtajat eivät muutoinkaan ryhtyneet mihinkään toimenpiteisiin, ainoastaan oli kiirehditty Nikkilän kantaa ennakkoilmoitukseen.

- ilmoituksen jälkeen kunnanhallituksen puheenjohtajan aloitteesta kuitenkin nimettiin toimikunta pohtimaan Nikkilän palkkausta. Toimikuntaan kuuluivat kunnanhallituksen pj. ja varapj. (minä) sekä ryhmyrit eri puolueista. ISO KYSYMYS on se, että miksei palkkatoimikuntaa kutsuttu koskaan kasaan?

- kunnanjohtaja jätti sitten keväällä eroilmoituksensa

Ilmassa on perusteltuja kysymyksiä. Miksi asiaa ei tuotu laajempaan keskusteluun? On naivia vetäytyä sen taakse, että Erkin viesti oli osoitettu ylkköspuheenjohtajille luottamuksellisesti. Ymmärrän sen, että luottamuksellista viestiä kohtaan pitää olla täysin lojaali. Mutta tällainen viesti on yleensä signaali ongelmista työympäristössä. Olen aivan varma, että Erkki olisi hyväksynyt kysyttäessä asian käsittelyn, ainakin ryhmäjohtajatasolla. Ja olen niinikään varma, että neuvottelu olisi johtanut työilmapiirin ja luottamusmies/virkamiessuhteiden sekä toimintatapojen suhteen selviin parannuksiin. Erkillähän on hyvin vahva valtuuston tuki takanaan, (ainakin 94,6 prosenttisesti). Ja varma olen siitäkin, että kun ongelmat olisi puhuttu halki ja hoidettu kuntoon olisi eropäätös jäänyt tekemättä.

Vaikka tietoa panttasi myös valtuuston puheenjohtaja Reijo Jämsen, ongelma kulminoituu kuitenkin naapuriryhmän Keskustan sisälle. Tähän saakka siellä ei ole pystytty tekemään johtopäätelmiä tapahtuneesta. Luulen kuitenkin keskustelun käyvän sielläkin nyt ihan oikeassa hengessä.

Olen myös miettinyt kriittisesti omaa käyttäytymistäni luottamusmiehenä. Pienryhmän edustaja pähkäily on varmasti perusteltuakin. Muutamissa asioissa olen ollut eri linjoilla Nikkilän kanssa, mutta pääsääntöisesti ajatukset ovat käyneet hyvin yhteen. Mutta taitaa olla niin, että erilaisista näkemyksistä seuloutuu useinkin se paras vaihtoehto päätökseksi ja demokratia toimii.

Olen myös satavarma, että ryhmämme arvostaa Nikkilän työtä hyvin paljon ja haluaisi Nikkilän jatkavan kaikesta huolimatta.

Pahimmillaan olen miettinyt jopa sitä, että onko kunnanhallituksemme toimintakykyinen ja nauttiiko se edelleenkin vatuuston luottamusta. No se onkin jo sitten asia joka on muiden käsissä...

Kokoomus

Tukiryhmät

 SUPERKIITOKSET TUKIJOILLE ! Facebookissa ja Kahilainen.com sivuilla on yhteensä  350  tukijaa. Ollaan hyvässä vauhdissaSmile
Liity sinäkin tukijaksi!
Liity Sepon tukiryhmään!
facebook
Kokoomus
Facebook MySpace Twitter Digg Delicious Stumbleupon Google Bookmarks 

Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com

Sivujen suunnittelu ja toteutus sekä hosting: Mainostakomo

Kirjaudu






Unohtuiko käyttäjätunnus/salasana?
Ei vielä käyttäjätiliä? Liity tukijaksi!