Tekstin koko
Nettipäiväkirja HYVÄÄ JUHANNUSTA !

HYVÄÄ JUHANNUSTA !

Oikein hyvää Jussia kaikille.

On vähän epätodellinen olo, kun pystyn valmistautumaan Juhannuksen viettoon ihan kuin ´oikeat ihmiset´. Työhistorian aikana ovat useimmat Juhannukset menneet festivaaleilla ja muissa kissan ristiäisissä - ja ei suinkaan juhliessa, vaan ´juostessani järjestäjien perässä ´käteislasku kourassa. Voipahan sanoa, että melkolailla ´paskaduunia´sekin. No hengissä siitäkin on selvitty...

Nyt tänä Juhannuksena aion laittaa varpaat Korppisen järveen ja nauttia kesästä. Kesän vietto jääkin sitten isolta osin elokuulle, koska heinäkuun aikana Onnen Kerjäläiset musikaalia vedetään eri paikkakuntien kesäteattereissa kuutenatoista päivänä. Sivuilta www.jaakkoteppo.fi näkee paikkakunnat.

Huomenna aiomme siis syödä kunnon rosvopaistin. Sen tekemiseen minulla on ainakin omasta mielestäni hyvä resepti ja se kuuluu näin:

- paistiin mielellään  lammasta 3- 5 kg, muutakin lihaa voi  käyttää tailaittaa  lisukkeeksi mukaan.

- silavaa tai rasvaista sianlihaa siivuina.

- sipulia reippaasti, muita vianneksia ja juureksia milelikuvituksen mukaan.

- valkosipulin kynsiä tökitään puukolla tehtyihin viiltoihin

- karkeaa suolaa reippaasti,  mutta ei liikaa

- ota muutama sanonmalehti, Hesari tai Keskisuomalainen ( ei mielellään Nykypäivää:-). Laita ne vesisaaviin ja anna niiden kastua läpimäräksi.

- voitele paisti voilla, puukota valkosipulit paistin sisään, laita paisti päälle porkkanat, sipulit ja muut juurekset. Laita silavat tai sianlihat paistin peitoksi.

- laita paisti monin kertaisen folion sisään ja tee tiivis paketti.

- sitten ympärille paksusti ( huom! p a k s u s t i, vaikkapa koko aviisi) läpimärkää sanomalehteä

- sitten ympärille  tiukka foliokelmu

- sitten taas sanomalehteä paksusti

- foliota samoin

- ympärille mielellän katiskaverkkoa, jotta paistin saa aikonaan hyvin ylös,  pinnalle reilusti yltävä rautalanka helpottaa myös hommaa.

Sitten montun tekoon, ellei se ole valmiina:

- monttu kannattaa kaivaa noin  puoli metriä syväksi ja ja pituutta saman verran. Leveydeksi noin 30 senttiä. Se pitää kuitenkin kaivaa sen verran suureksi, että reunoille voi rakentaa noin 10 sentin  kivi- tai tiilimuurin ( joka seinälle). Pohja voi olla maata.

-montussa ja montun päällä pidetään kunnon nuotiota parin tunnin ajan. Kun hiillos on valmis, jätetään  montun pohjalle kuuma hiilloskerros (n. 5 cm) ja laitetaan muutaman sentin hiekkakerros päälle.

- paistipaketti laitetaan hiekan päälle 

- ja paketin päälle taas hiekkaa noin 5-10senttiä

- sitten  päälle loput hiilet  ja jälleen muutaman sentin hiekkakerros. 

- tee kunnon nuotio päälle

-pidetään huolta, että paistopaikan päällä on aina tulet tai vähintäänkin hehkuva hiillos

Itse olen antanut paistin olla maan alla parhaimmillaan jopa vuorokauden. Tuntuu että paisti vain paranee ajan myötä.  En ole koskaan ottanut paistia pois alle puolen vuorokauden.

Muista se, että läpimärkää, vettä tippuvaa sanomalehteä pitää olla reilusti, muutoin paisti voi kuivua. Huolehdi myös, että foliokerrokset ovat tiiviitä ja ehjiä - laita useita kerroksia.

Laita  myös v a r m a s t i   r i i t t ä v ä hiekkakerros paistin päälle.

Itse olen päässyt näillä keinoilla erehtymisen  ja oppimisen kautta tosi maukkaaseen lopputulokseen.

Reseptin laatijana en vastaa epäonnistuneesta lopputuloksesta, eikä  myöskäänn maastoon karannesesta tulesta.

Muutoin seison  miehekkäästisanojeni  takana   - HYVÄÄ JUHANNUSTA!

OLLAAN IHMISIKSI !

Liity Sepon tukiryhmään!
facebook
Kokoomus
Facebook MySpace Twitter Digg Delicious Stumbleupon Google Bookmarks 

Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com

Sivujen suunnittelu ja toteutus sekä hosting: Mainostakomo

Kirjaudu






Unohtuiko käyttäjätunnus/salasana?
Ei vielä käyttäjätiliä? Liity tukijaksi!