Tekstin koko
Nettipäiväkirja PUOLIN JA TOISIN...

PUOLIN JA TOISIN...

Viimeiset blogikirjoitukseni ovat aiheuttaneet jonkinasteista sutinaa sivuillani, kävijöitä on ollut paljon.

Saattaa olla, että kirjoitukset ovat aiheuttaneet myös vääriä tulkintoja, olenhan kritisoinut muutamassa viime kirjoituksessa Demaripolitiikkaa.

Silloin kun  aloittelin sivuille kirjoittelemisen, lupasin itselleni - ja taisinpa luvata myös  julkisesti sivuillanikin, että pyrin kirjoittelemaan faktoista ja myös fiiliksistä niin rehellisesti kuin suinkin.

Ottamatta enää kantaa valtakunnan isoihin vääntöihin, paikallisella tasolla kuitenkin yhteistyötä tarvitaan ja yhteistyö ei voi rakentua muuta kuin luottamuksen kautta - puolin ja toisin.

Toisaalta aidon yhteystyön tekeminen edellyttää mielestäni hyvää kommunikointia  ja yhteydenpitoa aktiivitoimijoiden taholta - puolin ja toisin tämäkin.

Kritiikkihän on kohdistunut ainakin pääosiltaan siihen, etteivät merkittävillä tuoleilla istuvat pidä yhteisten asioiden asioiden hoidon kannalta tärkeää yhteydenpitoa ja tiedottamista tärkeänä.

Mutta nämä asiat on korjattavissa kun vain tahtoa löytyy - puolin ja toisin...

Liity Sepon tukiryhmään!
facebook
Kokoomus
Facebook MySpace Twitter Digg Delicious Stumbleupon Google Bookmarks 

Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com

Sivujen suunnittelu ja toteutus sekä hosting: Mainostakomo

Kirjaudu






Unohtuiko käyttäjätunnus/salasana?
Ei vielä käyttäjätiliä? Liity tukijaksi!