Tekstin koko
Nettipäiväkirja Kenraali Gustav Hägglundia kuuntelemassa

Kenraali Gustav Hägglundia kuuntelemassa

Vuodenvaihteeseen ei ole enää pitkä aika. Yksi täysi työviikko ja sitten lomalle. Viime kesänä "paloivat lomat" Saapasjalkarockin takia. Homma rakennettiin niin hektisesti, ettei kesälomailuun jäänyt aikaa. Hyvä kun ne pakolliset virvelöintireissut ennätti tekemään. Ihan selvästi kuitenkin huomaa, että loman puuttumisen takia alkaa kone yskiä. Vaikka olen vahvasti sitä mieltä, että joulu on juhla, joka vietetään kotona, teemme siihen tänä vuonna poikkeuksen.

Heti vuoden alusta alkaen käynnistän kampanjointini toden teolla. Aion kiertää maakuntaa aktiivisesti Cafe Korva -autollani. Auton kuva ilmestyy sivuille pikapuoliin ja kiertueen reaaliaikainen aikataulu alkaa täydentyä. Sivuilleni tulee vuodenvaihteeseen mennessä kampanjapäällikkö Leo Urpilaisen sivut. Leo on vahva vaikuttaja ja tulevaisuuden nimi suuremmissakin kuvioissa. Onnittelut Leolle valinnasta Kinnulan kunnanvaltuuston 1. varapuheenjohtajaksi!

Eilen kävin Jyväskylässä kuuntelemassa Jyväskylän yliopiston juhlasalissa entisen puolustusvoimain komentajan Gustav Hägglundin luennon Israel ja arabit — mahdoton yhtälö? Aihe on kiinnostanut minua jo pitkään. Kipinä siitä jäi varmaankin kytemään päästyäni joskus kahdeksankymmentäluvulla mukaan rauhanturvajoukoille tehdylle viihdytyskiertueelle Lapinlahden Lintujen tehtyä runsaan viikon mittaisen kiertueen Israeliin ja Libanoniin. Viikko oli liian lyhyt aika kokonaisvaltaisen kuvan luomiseksi silloisesta tilanteesta. Vierailut Golanin kukkuloille, Libanoniin ja Jerusalemiin olivat kuitenkin todella mielenkiintoisia. Oli myös kiva nähdä "poppareiden"  — joista valtaosa sivareita — suhtautumista rauhanturvajoukkoihin ja sotilaisiin. Jäi käsitys, että reissun jälkeen sekä popparit että rauhanturvaajat ymmärsivät toistensa ajatusmaailmaa ja periaatteita paljon paremmin.

Luennossaan kenraali Hägglund pystyi avaamaan hyvin koko asian yleisölleen, jota oli tullut paikalle melkein juhlasalin täydeltä. Perusratkaisuna Hägglund piti mallia rauhan rakentamista pala palalta, samaan tapaan kuin esimerkiksi Egyptin kanssa oli tehty.

Yllä kertomani viihdytyskiertueen puolivirallisena isäntänä toimi Pasi Kuusjärvi, entinen Ratsian rumpali ja nykyinen Dex Viihde Oy:n kantava voima. Pasi oli jo silloin ollut pikku pätkiä Dexillä, mutta kulkurin veri veti aina takaisin YK-hommiin. Hän taisi tehdä kolme reissua ja neljäskin olisi muistaakseni tullut. Pasi oli jo silloin tehnyt mittavan työuran viihteen parissa ja oli tehnyt itsensä tärkeäksi. Muistelen, ettei Pasi välttämättä ollut kauhean ihastunut todetessamme yhdessä, ettei neljättä reissua enää voinut tehdä. No ainakin Dexin onni tämä ratkaisu oli, toivottavasti Pasinkin.

Kokoomus

Tukiryhmät

 SUPERKIITOKSET TUKIJOILLE ! Facebookissa ja Kahilainen.com sivuilla on yhteensä  350  tukijaa. Ollaan hyvässä vauhdissaSmile
Liity sinäkin tukijaksi!
Liity Sepon tukiryhmään!
facebook
Kokoomus
Facebook MySpace Twitter Digg Delicious Stumbleupon Google Bookmarks 

Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com

Sivujen suunnittelu ja toteutus sekä hosting: Mainostakomo

Kirjaudu






Unohtuiko käyttäjätunnus/salasana?
Ei vielä käyttäjätiliä? Liity tukijaksi!