Tekstin koko
Nettipäiväkirja LIKAISET LEGENDAT

LIKAISET LEGENDAT

Kiertelin eilen illalla netissä ja löysin sieltä  Vesa Kontiaisen tekemän blogikirjoituksen YÖ-yhtyeen konserttikiertueelta Likaiset Legendat (www.likaiset.legendat.com).

Vesa Kontiainen on  Juvan Kaarihallin legendaarisen keikkajärjestäjän, rehevän Savo-Karjalaisen Irma Kontiaisen poika. Vesa kävi Pihtiputaan Saapasjalka Rockissakin useita kertoja. Myöhemmin hän  järjesteli Juvalla pitkään hyvää nousua tehnyttä Puustok-festivaalia. esa ei ole vielä sanonut viimeistä sanaansa viihdebusineksessa - mielenkiitoista seurata.

On inhimillistä, että kivat kirjoitukset hivelevät pientä mieltä - Vesa kirjoittaa blogissa seuraavaa:

´´Mehän sitä sitten  mentiin Pihtiputaan ja Kyyjärven kautta  Seinäjoelle. Matkaa tuli rapiat 70 km lisää. Toisaalta, oli mukava tie ajaa. Juteltiin påajon ja tiet olivat sulat eikä lunta näkynyt missään.Pihtiputaalla ajettiin  legendaarisen Dex Viihteen toimiston ohi. Siinä se sitten oli. Tulee mieleen Suomen yksi hienoimmista keikkamyyjistä Karppasen ohella, Seppo Kahilainen. Mutsi-vainaa kun opetti minua alalle, hän opasti seuraavilla sanoilla 80-luvun puolessa välissä: ´On sitten kaksi ohjelmatoimistoa ja keikkamyyjää, joihin voit luottaa, muihin et. Nuo kaksi luotettavaa  myyjää ovat Karppanen ja Kahilaisen Seppo´. Sen opin olen mielessäni pitänyt, ja on sanottava, tässäkin asiassa mutsini oli oikeassa´´

Hieno jos homma näin oli - onneksi ajat ovat kuitrenkin muuttuneet ja näitä luotettavia  nuoria alan ammattilaisia on ala täynnä - toisaalta minua  huolestuttaa ammatimaisuuden mukanaan tuoma bisneksen kovuus. Siksipä on hyvä, että alallla on myös näitä Vesa Kontiaisia.

Kokoomus

Tukiryhmät

 SUPERKIITOKSET TUKIJOILLE ! Facebookissa ja Kahilainen.com sivuilla on yhteensä  350  tukijaa. Ollaan hyvässä vauhdissaSmile
Liity sinäkin tukijaksi!
Liity Sepon tukiryhmään!
facebook
Kokoomus
Facebook MySpace Twitter Digg Delicious Stumbleupon Google Bookmarks 

Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com

Sivujen suunnittelu ja toteutus sekä hosting: Mainostakomo

Kirjaudu






Unohtuiko käyttäjätunnus/salasana?
Ei vielä käyttäjätiliä? Liity tukijaksi!