Onnen Kerjäläiset musikaalin kakkoskiertue starttaa ensi maanantaina Järvenpäästä
. Kiertue pysähtyy kymmenellä paikkakunnalla. Lipunmyynti on pyörinyt melko tasaiseen tahtiin ja muutamat paikat ovat jo loppuunmyytyjä. Vaikka lipunmyynti on pyörinyt hyvin, aktiivisuus lippujen ennakko-ostamiseen vaihtelee kuitenkin vuoden aikojen mukaan hyvin paljon - selittämätön juttu.
Marras-joulukuussa on joka vuosi valtava konserttisuma likimain kaikkien kynnelle kykenevien järjestäessä omia konserttejaan, niin viime vuonnakin. Ja useat niistä myivät hyvin - tosin ne pakolliset flopitkin tehtiin. Onnen Kerjäläiset oli positiivinen esimerkki siitä, että ihmiset odottavat kuulevansa ja näkevänsä muutakin kuin tähtiartistien vuodesta toiseen esittämiä hittisikermiä. Onnen Kerjäläiset oli ja on kunnianosoitus legendalle. Tämä elävä legenda sai musikaalin näyttelijöiden kautta suomalaiset nauramaan . Hän joka halusi kuunnella sanoja, löysi räiskyvän huumorin ja pistävän yhteiskuntakritiikin välistä sanomaa josta me kaikki voisimme ottaa oppia omaan elämäämme.
Nyt kevään korvalla ei kovinkaan moni tuotanto ole uskaltautunut tien päälle - ja hyvä niin, koska kevään korvilla tehdyillä kiertueilla ovat monet konserttijärjestäjät sukeltaneet kunnolla. Marras-joulukuun kiertueella totuttuihin tuplakeikkoihin ei ole ollut nyt tarvetta lähteä. Kuopio tosin oli tässä jälleen poikkeus ja liput siellä hujahtivat hetkessä loppuun - ja ilman mainostamista. Tuplaesiintymiseen ei kuitenkaan päätetty lähteä, koska kolme täyttä konerttia muutaman kuukauden sisällä on niin kova juttu ettei sitä liikaa ahnehtimalla saa tuhota. Antaa janon vaan säilyä...
Odotan hyvän yhteishengen jatkuvan uudelle turneelle lähtiessämme, hyvä meininki on yhtä tärkeää kuin taloudellinen onnistuminen - nämä asiat taitavat olla jonkin verran toisiinsa kytköksissäkin.
Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com