Kyllä on erikoinen talvi meneillään. Eilen illala ajellessani työreissulta kotiin pakkanen paukkui 25 pakkaksasteen kahta puolta.
Nyt tänä iltana kokoustaminen meni melko myöhään ja lunta oli tullut muutamassa tunnissa viitisentoista senttiä. Pääseepähän aamulla tekemään hyötyliikuntaa lumitöiden merkeissä - aamulla kello soi kuudelta ja silloin voi kylläkin tuntua silta, että ´joutuupahan lähtemään lumitöihin´.
Viime päivät ovat olleet työn puolesta melkoista haipakkaa. Edellisen kiertueen yhteenvedot ja loppuselvittelyt ovat nippa nappa päätösvaiheessa ja maaliskuun jatkokiertue Onnen Kerjäläisistä painaa päälle. Kiertueen lipunmyynti pyörii hyvin ja osoittaa sen, että Jaakko Tepon sanoma kuuluu tähän aikaan ja tämän päivän ihmisille. Tehdystä ja tulevasta hommasta on ihan hyvät fiilikset, vaikka oikeastaan nyt vasta on sisäistänyt myös ne riskielementit joita tällaisen ison tuotannon pyörittämisessä on. Hyppäys livebisneksestä musikaalin tuottajaksi ei ole suuri. Eroja löytyy kuitenkin monissa asioissa melko paljon - lähinnä juridiikan puolella. Oppia ikä kaikki... ja paras oppi taitaa yleensäkin tulla kantapään kautta. Mutta yhtä kaikki, olen tykännyt työstäni paljon...
Kuukauden puoliväli lähestyy ja lupasin silloin kertoa aikeistani ek-vaalien suhteen. Olen keskustellut asiasta myös läheisteni kanssa ja keskustelussa on tullut tukea. Ihan oikeati - lopullista päätöstä en ole tehnyt, mutta ensi viikon alussa se pitää olla selvänä.
Jollei ennen sunnuntaita tule kirjoiteltua : HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ !
Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com