Tekstin koko
Nettipäiväkirja Viikko pulkassa

Viikko pulkassa

Koko viikko on ollut mielenkiintoinen ja kiireinen. Työpäivät ovat valtaosiltaan kuluneet perustyön parissa.

Kävin Kinnulan ja Viitasaaren kokoomusjärjestöjen vuosikokouksissa. Kumpaisessakin kokouksessa oli tosi hyvä henki, ja usko hyvään tulokseen kevään vaaleissa oli aistittavissa.

Keskiviikkona oli Witaksen hallituksen kokous. Kokouksessa käytiin läpi tulevan vuoden toimintaa sekä pohdittiin yhteistyötä seutukunnallisten hankkeitten parissa. Uusi ohjelmakausi tuo ilmiselvästi mahdollisuuksia, mutta haasteetkin ovat sitä myöten kovat. Henkilökohtaisesti olen kovasti miettinyt seutukunnallisen yhteistyön puitteita, vahvuuksia ja heikkouksia. Siinä sitä pohdittavaa riittää... En ole kuitenkaan varma, onko nykyinen malli, jossa seutukunnalla on useita kehittämisyhtiöitä, omistajakunnille paras mahdollinen vaihtoehto. Tällä on puolensa ja puolensa. Asia nousee varmasti keskusteluihin yhtiöiden ja isäntäkuntien keskuudessa ehkä jo piankin. Aika näyttää...

Viitasaaren Kokoomus on järjestänyt huomiseksi teatterimatkan Mikkeliin. Siellä pyörii mielenkiintoinen näytelmä Marilyn. On kiva päästä vähän rentoutumaan hyvässä seurassa.

Emoyhtiö Eastway Oy:n ja Dex Viihde Oy:n järjestämä Saapasjalkarocck jatkuu kuitenkin entisessä ajankohdassaan 21.—22.7. Vielä muutama viikko sitten näytti siltä, että tapahtuma olisi pidetty viikko juhannuksen jälkeen. Silloin olisi ollut saatavilla "salaisuutena" pidettävä ulkomainen supernimi. Yhtyeen vierailu Suomessa kuitenkin peruuntui ja tapahtuman aikataulussa palattiin lähtöruutuun.

Tästä asiasta minulla on varmasti mielenkiintoista kerrottavaa talven ja kevään aikana.

Kokoomus

Tukiryhmät

 SUPERKIITOKSET TUKIJOILLE ! Facebookissa ja Kahilainen.com sivuilla on yhteensä  350  tukijaa. Ollaan hyvässä vauhdissaSmile
Liity sinäkin tukijaksi!
Liity Sepon tukiryhmään!
facebook
Kokoomus
Facebook MySpace Twitter Digg Delicious Stumbleupon Google Bookmarks 

Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com

Sivujen suunnittelu ja toteutus sekä hosting: Mainostakomo

Kirjaudu






Unohtuiko käyttäjätunnus/salasana?
Ei vielä käyttäjätiliä? Liity tukijaksi!