Suruviesti

En oikein tiedä, kuinka tämän jutun aloittaisin. Olen miettinyt, onko minulla ylipäätään oikeutta kirjoittaa tästä sivuilleni, jotka on rakennettu eduskuntavaalikampanjaani silmällä pitäen. Päätin kuitenkin, että pidän kiinni linjastani kertoa ympäröivästä elämästä, mielipiteistäni ja eletystä elämästä.

Tänä aamuna tavoitti viihde- ja rockväen suruviesti: suuri suomalainen Juice Leskinen oli kuollut. Vaikka viesti ei täytenä yllätyksenä tullutkaan, pysähdytti se minut varmasti monien muiden tavoin pohtimaan elämää ja suhtautumistamme siihen.

Päivän mittaan mietin erityisesti monien lahjakkaiden taiteilijoiden elämää. Hyvin monet heistä menevät elämänsä läpi suosion vuoristoradalla. Lehdistö ja sitä myötä yleinen mielipide pitävät taiteilijat suosion huippuhetkinä kansallisomaisuutena. Toisaalta aallonpohjalla ollessaan monet elävät unohdettuna ja vailla tukea — usein jopa yhteiskunnan tuen ulkopuolellekin jääneinä. Vasta kuolema on nostanut monet rakastetut taiteilijat taas arvostetuksi yhteiseksi omaisuudeksi. Rauli Badding Somerjoki, Laila Kinnunen ja Olavi Virta ovat kaikki aikansa esimerkkejä tästä raadollisuudesta.

Olen kuitenkin iloinen siitä, että Juice sai loppuelämänsä viimeisinä vuosina arvostustusta niin yleisöltä kuin yhteiskunnaltakin.

Ihmisen kuoltua muistot tulevat väkisinkin mieleen. Legendaarinen Tuuliajolla-kiertue, keikat Elämäjärvellä ja Saapasjalkarockissa ovat nyt aivan kuin tuoreemmassa muistissa.

Olen muistellut Saapasjalkarockiin ennakkoluulottomasti kasattua yhteisesiintymistä Juicen ja Veikko Lavin kanssa. Duettona taiteilijat esittivät Lavin kappaleen Jokainen ihminen on laulun arvoinen... Juicelle näitä lauluja on kertynyt satoja.

Kiitokset Juice!