Tekstin koko
Nettipäiväkirja KIITOKSET YSTÄVILLE!!!

KIITOKSET YSTÄVILLE!!!

No niin, Onnen Kerjäläiset kiertue on nyt sitten ohi.  Elimistö lienee pyörinyt melkoisilla ylikierroksilla kuukausien ajan. Nyt kun turnee on ohi ja aloitellaan rauhoittuminen Joulun aikaan, olo on niinkuin  vappupallolla toukokuun puolessa välissä.

Hieno kiertue on takana. Parinkymmenen hengen upea ryhmä on tehnyt sen, mitä Suomessa ei ole taidettu aiemmin tehdä... olemme tehneet kunniaa kansan rakastamalle suurelle taiteilijalle. Erityisen hienoa on se, että taiteija itse on päässyt nauttimaan siitä kunnioituksesta, jota suomalaiset Jaakko Teppoa kohtaan osoittavat. Täpötäysien salien yleisö on aina Jaskan paikalla olessa noussut seisomaan ja aplodit ovat kestäneet ja kestäneet - minuutti kausia.

Yleensä näitä kunnianosoituksia  ansioituneet taiteilijat eivät ole päässeet itse  vastaanottamaan. Suuri kunnioitus on tullut miltei aina liian myöhään.

Paljon mielyttäviä, mutta myös joskus ikäviäkin asioita kokeneena ´rokkiäijänä´ ja alan yrittäjänä haluan lausua suuret kiitokset Jaskalle, Irkelle ja upealle kiertueporukalle - pala teitä on jäänyt sydämeeni.

Olen törmännyt ihmisiin, joihin ystävystymisen siemen on jäänyt itämään.

Hyvää Joulua kaikille...

Kokoomus

Tukiryhmät

 SUPERKIITOKSET TUKIJOILLE ! Facebookissa ja Kahilainen.com sivuilla on yhteensä  350  tukijaa. Ollaan hyvässä vauhdissaSmile
Liity sinäkin tukijaksi!
Liity Sepon tukiryhmään!
facebook
Kokoomus
Facebook MySpace Twitter Digg Delicious Stumbleupon Google Bookmarks 

Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com

Sivujen suunnittelu ja toteutus sekä hosting: Mainostakomo

Kirjaudu






Unohtuiko käyttäjätunnus/salasana?
Ei vielä käyttäjätiliä? Liity tukijaksi!