Tekstin koko
Nettipäiväkirja Kylä Kammari

Kylä Kammari

Tänään oli mainion asuinkyläni Rönnyn kyläseuran pikkujoulut.  Pikkujouluissa otettiin käyttöön ja annettin nimi yhteiselle toimitilalle, Kylä Kammarille ( kahden ämmän nimi). Asun omasta mielestäni  ihanteellisella  kylällä, Rönnyllä.Pikkukylällä sijaitsee E-4 nelosen varrella 7 km Pihtiputaan keskustasta pohjoiseen. Kylällä on vain n. 60 ihmistä, joista llikimain kolmasosa on lapsia tai kouluikäisiä nuoria.

Mutta tässäkin asiassa laatu tuntuu korvaavan määrän. Kylällä asuu loistavaa porukkaa. Olemme  itse viihtyneet täällä asumamme kymmenen vuotta tosi hyvin ja  emmekä ole huomanneet  kyläyhteisössä usein tavanomaisia pieniä tai vähän suurempia ristiriitoja. Kaikki tuntuvat puhaltelevan samaan suuntaan.

Kylän vanhin - arvostettu Antti Kumpulainen saattoikin  sen sanoiksi ja kertoili, etteikö näin hyvä kyläyhteisö voisi hakea vuoden kylä titteliä tulevallla vuodella - siinä olisi mielestäni itua. Se olisi tunnustus nykyään usein hukassa olevalle yksituumaisuudelle,

Kirjoittelen juttua kymppiuutisten aikaan - samaan aikaan  höristelin korviani, kuului tuttu tuottajakumppanini  Jari ´Cyde´Hyttisen ääni  Maikkarin uutisista. Jari toi  esille vahvan mielipiteensä suomalaisen äänilevybisneksen nykytilasta - syistä ja seurauksista. Vahvaa asiaa tuntui olevan...

Mielipiteeni vahvistui, ammattilaisen kanssa on  mielekästä työskennellä...

Kokoomus

Tukiryhmät

 SUPERKIITOKSET TUKIJOILLE ! Facebookissa ja Kahilainen.com sivuilla on yhteensä  350  tukijaa. Ollaan hyvässä vauhdissaSmile
Liity sinäkin tukijaksi!
Liity Sepon tukiryhmään!
facebook
Kokoomus
Facebook MySpace Twitter Digg Delicious Stumbleupon Google Bookmarks 

Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com

Sivujen suunnittelu ja toteutus sekä hosting: Mainostakomo

Kirjaudu






Unohtuiko käyttäjätunnus/salasana?
Ei vielä käyttäjätiliä? Liity tukijaksi!