Torstai-ilta käsillä ja kello on vähän vajaa kymmenen.
Takana on pätkä maantietä, Kuopio - Iisalmi - Lappeenranta - Helsinki ja yhteensä 6 Onnen Kerjäläiset esitystä. Esityksistä 5 oli loppuunmyyty ja Helsingin Kulttuuritaloltakin olisi löytynyt vain vajaat parisataa vapaata paikkaa. Kaiken kaikkiaan yleisöä oli lähemmäs viisituhatta.
Musikaali on hioutunut aina ja aina paremmaksi kokonaisuudeksi ja siltä se myös tuntuu. Vitsit jaksavat naurattaa koko ajan - toki näyttelijäpari Apell-Tiainen ovatkin sellaisia veikkoja, että yllätyksiä paukkuu lavalta joka näytöksessä. Omasta päästä revityt repliikit tuntuvat istuvan juttuun hyvin.
Karavaanissa kulkee parikymmentä henkilöä ja ainakin tähän saakka yksituumaisuus on ollut tosi aitoa - porukka on viihtynyt keskenään hyvin.
Kunhan tämä turnee on pulkassa, jatketaan hommaa maaliskuun kiertuella ja jossakin vaiheessa vähän myöhemmässä ajankohdassa julkistetaan kesäteatteripaikkakunnat.
Yritän kirjoitella huomenna jotakin muuta höpinää - nyt tuntuu sänky vetävän puoleensa.
Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com