Tekstin koko
Nettipäiväkirja Hajatelmia...

Hajatelmia...

Siitä Brysselin reissusta piti kertomani. Matka oli Länsi-Suomen Allianssin (WFA) kerran neljässä vuodessa neljän maakunnan maakuntahallituksen jäsenille järjestämä koulutusmatka. Allianssiin kuuluvat Satakunta, Pirkanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa ja tietenkin Keski-Suomi. Pirkanmaata lukuunottamatta lliitot ylläpitävät Brysselin toimistoa johon kävimme tutustumassa.

En aina pidä koulutusmatkoja tarpeellisina tai loppuunasti perusteltuina, mutta näin jälkikäteen ajateltuna tämä  reissu antoi paljon. Erittäin positiivista oli se innokkuus, millä maakuntien väki paneutui asioihin. Monilta matkoilla ilmenneet lieveilmiöt puuttuivat täysin-tuntui että ammattilaiset oliuvat asialla.Tosi tiukka ohjelma ei jättänyt aikaa edes kummoiseen kaupunkiin tutustumiseen. Komisaario Olli Rehn oli luennoitsijoiden kovinta kärkeä. Parin päivän aikana luentoja kertyi 7- 8 kappaletta ja välillä käytiin tutustumassa parlamenttirakennukseen.

EU-byrokratian suuruuden ymmärtäminen vaatii ainakin minulta sulattelua. Pikku esimerkkinä tulkkausmekanismi, kun EU:n viralliset kielet käännetään  ristiin, tulkkauksia tarvitaan noin 540.

Koneiston suuruus mietitityttää ja epäilyttää,  voiko yksittäiset maat tai maiden edustajat vaikuttaa ison koneiston toimintaan millään lailla. Kun tässä nyt on  reilun viikon matkaa kypsytellyt, on ollut mukava huomata monien asioiden sivuavan maakuntahallinnosa aiemmin työstettyjä aiheita ainakin pienissä määrin. 

Paluu Brysselistä tapahtui lauantaina ja  nopean paidan käännön jälkeen mennin Ruuppoon seudulliseen yrittäjäjuhlaan. Hyvän ohjelman lisäksi illan ehdoton kohokohta oli paikallisyhdistysten nimeämien vuoden yrittäjien julkistaminen.

Vielä kertaalleen onnittelut valituille vuoden yrittäjille.

 

 

Kokoomus

Tukiryhmät

 SUPERKIITOKSET TUKIJOILLE ! Facebookissa ja Kahilainen.com sivuilla on yhteensä  350  tukijaa. Ollaan hyvässä vauhdissaSmile
Liity sinäkin tukijaksi!
Liity Sepon tukiryhmään!
facebook
Kokoomus
Facebook MySpace Twitter Digg Delicious Stumbleupon Google Bookmarks 

Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com

Sivujen suunnittelu ja toteutus sekä hosting: Mainostakomo

Kirjaudu






Unohtuiko käyttäjätunnus/salasana?
Ei vielä käyttäjätiliä? Liity tukijaksi!