Silloin ei saisi selitellä eikä puolustella tekemättömiä asioita kiireellä, kun on kysymyksessä sovituista asioista lipsuminen tai omasta kunnosta huolehtimisen laiminlyönti.
Kuntoilu on ollut minulle yksi tärkeimmistä asioista, ja olen hoitanut sitä melkolailla säännöllisesti. Nyt tuosta on tullut viime viikkojen ajan lipsuttua melko pahasti. Eilen ajellessani valtuuston kokouksesta kotiin päätin ottaa itseäni niskasta kiinni — hektinen työrytmi vaatii kunnon ylläpitämistä. Toisaalta liikkuminen on hyvin pitkäjänteistä ja tavoitteellista touhua. Oman hyvinvoinnin ylläpitäminen ei valitettavasti riitä aina tavoitteeksi, vaan pitäisi olla selkeämpiä tavoitteita. Täyspitkille maratoneille valmistautuminen oli hyvä keino pitää säännöllistä ja riittävää liikuntaa treenauksen puitteissa yllä. Mitähän jos alkaisi tähdätä ensi kesänä puolimaratonille...
Ajatus on alkanut kiehtoa enemmän ja enemmän. Tavoitteena puolikkaan läpi meneminen ajasta välittämättä olisi hyvä keino varmistaa säännöllinen liikunta. Tässä on sitten julkinen lupaus: vuoden 2007 aikana suoritan ainakin yhden puolikkaan. Luvattu mikä luvattu.
Eilisessä valtuuston kokouksessa päätettiin tulevan vuoden veroprosentit. Tällä kertaa veropäätökset oli helppo tehdä viimeaikaisten hyvien signaalien myötä. Kuntatalous on pari vuotta purjehtinut hyvässä myötätuulessa. Minua huolestuttaa kuitenkin se, ettei parantuneen taloustilanteen vallitessa tahdota muistaa kuntatalouden jatkuvaa sopeutumisen tarvetta. Tämän muistaminen on jatkuva haaste luottamusmiehille.
Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com