Tekstin koko
Nettipäiväkirja Maksava asiakas jonossa

Maksava asiakas jonossa

Kaarinasta tänne muuttanut uusi naapurimme kirjoitti paikallislehdessä hyvin perustellun avoimen kysymyksen TeliaSoneralle — täyttä asiaa. Juttu on luettavissa osoitteessa www.kotiseudunsanomat.net, sieltä yleisönosasto.

Näitä aiheellisia tuskastumisia sattuu varmaan jokaiselle, esimerkiksi myös itseltäni alkoi tänään mitta täyttyä samantyyppisessä pompottelussa. Mittarinlukijan käytyä jokin aika sitten lukemassa kulutuslukemat huomasimme kohdallamme laskutuksen pyörineen väärille mittareille, minkä seurauksena olimme maksaneet melko paljon liikaa vuosien myötä. No oma moka, kun en osannut päätellä tätä laskujen loppusummista. Lukija teki kuitenkin viimeiselle vuoden kulutuslistalle korjauksen, koska sen ennakkolaskutuksen ja kerran vuodessa tapahtuvan lopullisen laskutuksen ansiosta vielä pystyi tekemään. Eihän se tieto jostakin syystä tavoittanut sähköyhtiön laskuttajaa, ja lasku oli edelleenkin väärin kohdistettu.

Puhelin käteen ja soitto suuren pohjoismaisen energiayhtiön valtakunnalliseen asiakasnumeroon: näinhän ne asiat kuntoon saadaan. "Paina näppäintä yksi, jos haluat laskutukseen, paina näppäintä kaksi, jos haluat sitä tai tätä... Asiakaspalvelussamme on ruuhkaa, odottakaa hetkinen..." Mielestäni siellä pitäisi olla myös nauhoite "Paina numero neljä sitten kun käämit alkavat palaa pitkästä odottelusta". Vajaan puolen tunnin kuluttua puhelimessa oli viimeinkin elävä ihminen, ja asiat alkoivat hoitua.

Tämä esimerkki on vielä melko lievä verrattuna useisiin suuriin palveluiden tuottajiin. Pahimmillaan puhelin- ja lentoyhtiöihin soitettaessa jonotusajat voivat olla huomattavasti pidempiä. Asiakkaille muodostuu kohtuutonta ajanhukkaa ja turhia puhelinkuluja näistä aivan liian paljon.

Uskokoon kuka tahtoo, mutta itse en usko paljon puhutun kilpailun toimivan silloin, kun esimerkiksi noin 300 euron lentolippua Helsinkiin ja takaisin saa jonottaa puoli tuntia. Harmi, että kilpailuviranomainen tuskin voi puuttua asiaan.

Kokoomus

Tukiryhmät

 SUPERKIITOKSET TUKIJOILLE ! Facebookissa ja Kahilainen.com sivuilla on yhteensä  350  tukijaa. Ollaan hyvässä vauhdissaSmile
Liity sinäkin tukijaksi!
Liity Sepon tukiryhmään!
facebook
Kokoomus
Facebook MySpace Twitter Digg Delicious Stumbleupon Google Bookmarks 

Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com

Sivujen suunnittelu ja toteutus sekä hosting: Mainostakomo

Kirjaudu






Unohtuiko käyttäjätunnus/salasana?
Ei vielä käyttäjätiliä? Liity tukijaksi!