Tekstin koko
Nettipäiväkirja Saamattomuutta tai ajanpuutetta

Saamattomuutta tai ajanpuutetta

Lauantai-iltapäivä alkaa kallistua illaksi. Kroppa on oikesti vähän kipeänä, ´rehellinen´työnteko mökkityömaalla tuntuu ja niinkai sen pitääkin tuntua. Tuvan kehikko lähti  tänään nousemaan hyvää  vauhtia ja varmaankin huomenillalla kurkihirsi on jo nostettu.

Kesä on mennyt taas reippaasti yli puolen välin vähän niinkuin varkain. Reilun viikon kuluttua päättyy kokousten kesätauko.  Nyt  oikeaqstaan pitkästä aikaa tuntuu siltä, että joko se ´taas alkaa´.   Onkohan se merkki kyllästymisrestä politiikkaan?  No ei se sitä  ole, enemmänkin se  lienee huoli ajankäytöstä. Työnalla oleva musikaalihanke on pääasia, jonka ympärille muut asiat on sovitettava.  Savoyssa 14.2.2010  järjestettävä Ystävän Päivän konsertti on myös sydämen asia, onneksi homma on siltä osin kohtuullisesti kasassa. Konsertti on jatkumoa pari vuotta sitten Hartwall-Areenalla järjestetylle Kirill Babitzin Tribuuttille. Nyt mennään kuitenkin iloisella mielellä Savoyhin ja toteutetaan Maestron tahtoa kruunuhakalaisen  musiikkiluokkan tukemisessa. Asiasta palaveerataan varmaan ihan lähiaikoina Nummelan Paulan :-)  kanssa.

Jonkin verran huolestuttaa ajanpuutteen  tai saamattomuuden vuoksi laiminlyödyt ystävyyssuhteet. Luvattuja vierailuja ja yhteydenpitoja on siirretty useaan kertaan ja vanhoihin hyviin ystäviin tulee pidettyä muutoinkin liian harvoin yhteyttä. Tyhmin juttu oli jättää käymättä ystäväni Ilkka Pasasen kultavaltauksella Kutturassa.

Ystävät ovat kuitenkin hyvin tärkeitä.

No se on myös asia, joka on tavat parantamalla mahdollista laittaa kuntoon. Sen aion tehdä...

 

Kokoomus

Tukiryhmät

 SUPERKIITOKSET TUKIJOILLE ! Facebookissa ja Kahilainen.com sivuilla on yhteensä  350  tukijaa. Ollaan hyvässä vauhdissaSmile
Liity sinäkin tukijaksi!
Liity Sepon tukiryhmään!
facebook
Kokoomus
Facebook MySpace Twitter Digg Delicious Stumbleupon Google Bookmarks 

Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com

Sivujen suunnittelu ja toteutus sekä hosting: Mainostakomo

Kirjaudu






Unohtuiko käyttäjätunnus/salasana?
Ei vielä käyttäjätiliä? Liity tukijaksi!