Edellisessä päiväkirjassani aioin purnata vähän meidän oman paikallislehtemme Kotsarin uutisointitavasta. Kritisoin toisaalta melko tosissani, toisaalta myös vähän pilkettä silmäkulmassa. Tunnen nimittäin päätoimittaja Heikki Jämsen´in ehkä liiankin hyvin. Mielestäni olemme vähintäänkin erittäin hyviä tuttavia. Ja ainanakin yksi yhteinen piirrekin meillä on, otamme ylikierroksia yllättävän usein samaan aikaan. Useita keskusteluja on päätynyt melko kipakkaan sanailuun ja melkein yhtä monesti muutaman tunnin kuluttua tapahtuvaan ´tasoitteluun´.
En ole kuullut muiden törmänneen Heikissä samaan asiaan, ja en välttämättä tunnista sitä omaksikaan luonteenpiirteekseni, ainakaan vakio sellaiseksi.
Pidän lehteä erittäin hyvin toimitettuna ja muutenkin korkeatasoisena. Lehti on palkittu useita kertoja ykköspalkinnolla kotimaisten paikallislehtien sarjassa. Sen peittoprosentti Kinnulan ja Pihtiputaan alueella on reilusti yli 100%. Tämä kertoo lehden leviämisestä hyvin laajalle alueele. Itsekin on tullut tilattua lehti vakiotilauksena tyttärelleni Marikalle Keuruulle ja pojalleni Markolle Tikkurilaan - siteeksi kotiseutuun.
Niin, kritiikkiähän tässä piti esittää kehumisen sijasta. Mielestäni Kotiseudun Sanomat hoitaa oudon heikosti yhden sanomalehdistön tärkeimmän oikeuden ja velvollisuuden; kunnallisten päätösten julkaisemisen. Lehti käy kylläkin tekemässä jutut esim. valtuuston kokouksista, itse asiassa melko laajastikin kokousta kommentoiden. Mutta kokousten päätöksistä mainitaan usein hyvin ylimalkaisesti tai ei sitten ollenkaan. Lautakuntien päätöksistä ei löydy lehdestä myöskään tietoja juuri koskaan.
Tehdyistä päätöksistä ollaan kuntalaisten keskuudessa hyvin usein täysin tietämättömiä - tai sitten tieto voi olla ihan väärää. Ja kuitenkin nämä asiat kiinnostavat hyvin monia, ovathan ne usein meitä kaikkia koskettavia.
No niin, nyt se on sitten tehty. Luulen olevani jonnekin päin velkaa pullakahvit.
Muuten olen sitä mieltä, että kannatta käydä lukemassa www.kotiseudunsanomat.fi
Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com