Vähän p-juttu, eilen alkoi kipristelemään vatsassa ja tänään aamulla se on sitten täyttä totta - ilmeisesti rota-virus oli löytänyt hyvän kodin.
Tein aamupäivällä kuitenkin ´luonnon lakeja ´uhmaten reissun Jyväskylään. Tapasimme Mannisen Johannan tukiryhmän kanssa . Johannahan lähti Kokoomuksen ehdokkaaksi eurovaaleihin.
Pohdimme kampanjan etenemistä ja ennenkaikkea sen rahoittamista. Piirimme toiminnanjohtaja oli jälleen onnistunut hommissaan, iskukykyinen joukko oli kasassa. Näyttää että onnistumme rakentamaan hyvän kampiksen, toki taantuma näyttää tekevän varaihankinnan entistä tiukemmaksi.
Pari-kolme viikkoa sitten Johanna kävi kyydissäni esittäytymässä Kokoomuksen puoluehallitukselle . Jyväskylä - Helsinki väli paluumatkoineen kesti kuutisen tuntia ja sinä aikana oli hyvä keskustella vaikkka mistä. Johanna teki vaikutuksen, hän oli fiksu ja valveutunut nuori nainen jolla oli arvot paikallaan. Erityisesti tuntui hyvältä hänen asenteensa niihin yllättävän harvoihin asioihin, joista hänellä ei ollut tietoa tai riittävää kokemusta. Niissä asioissa hän konstailematta lupasi perehtyä asioihin, ottaa selvää...
Terveelliset elämäntavat ja terveellinen ymäristö tuntuivat olevan yksi hänen lempiaiheistaan. Asiahan on tärkeä ja taitaa olla tulevaisuudessa entistä tärkeämpi suomalaisten kunnon rapautuessa väärien elintottumusten takia.
Kun palailin puolenpäivän jäkeen vaalipalaverista, tajusin vasta silloin, että olikohan muiden kannalta hyvä että tulin puolisairaana paikalle. Toivottavasti huoli on turhaa.
Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com