Tekstin koko
Nettipäiväkirja Kirjoittamista aikani kuluksi

Kirjoittamista aikani kuluksi

Eilen illalla meni kunnanhallituksen kokouksessa myöhään ja olin kotona vasta puoli yhdentoista paikkeilla. Joka paikkaan hiippaileva taantuma on tunnistettavissa näissäkin palavereissakin. On tunnistettavissa, että tiukkenevat ajat taitavat vaikuttaa myös asenteisiin, lepoisistakin ihmisistä löytyy ärrikkämäisiä piirteitä - no,  sehän on toisaalta hyvin inhimillinen piirre.

Kello on vähän yli seitsemän ja aikaa kymmeneltä alkavaan Witaksen yhtiökokoukseen on vielä i. Aikani kuluksi ajattelin kirjoittaa ihan pikku  pätkän ´niitä näitä´.

Päivä menee  vähän kaksijaksoisesti, yhtiökokouksen jälkeen on muutaman tunnin työpalaveri ja illalla kuuden aikaan alkaa Kokoomuksen KS:n piirihallituksen kokous. Piirin hallituksessa on hyvin mielyttävä käydä, mukavaa keskustelevaa porukkaa kaikki.

Silmäilin ennnen aloittamistani blogin tilastoja ja yllättävän hyviä määriä sivuilla käy. Yksittäisiä kävijäosoitteita ei tietenkään näy, mutta esim maakohtaiset käynnit sieltä näkee. Kiva sinänsä, että viimeisen kk:n aikana kävijöitä, ilmeisesti lomailevia tai työreissuilla olevia ystäviäni on käynyt sivuja kurkistamassa kerran tai useammin kuudesta maasta; Tanska, Jenkit, Thaimaa, Ruotsi, Saksa ja Norja.

Vähän heikko omatunto tuli Saksan kohdalla, sisareni Leena tyttärineen asuu siellä, ja voisi olettaa Frankfurtin alueen kävijän olevan siskoni.

No, kun ei kerta tule soiteltua riittävän usein ainoalle siskolleen, lähetän sinulle Leena-sisko terveiset näin puolijulkisesti.

 

 

Kokoomus

Tukiryhmät

 SUPERKIITOKSET TUKIJOILLE ! Facebookissa ja Kahilainen.com sivuilla on yhteensä  350  tukijaa. Ollaan hyvässä vauhdissaSmile
Liity sinäkin tukijaksi!
Liity Sepon tukiryhmään!
facebook
Kokoomus
Facebook MySpace Twitter Digg Delicious Stumbleupon Google Bookmarks 

Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com

Sivujen suunnittelu ja toteutus sekä hosting: Mainostakomo

Kirjaudu






Unohtuiko käyttäjätunnus/salasana?
Ei vielä käyttäjätiliä? Liity tukijaksi!