Tekstin koko
Nettipäiväkirja Uudet kotisivut

Uudet kotisivut

No niin, pitkään jumpattu sivustoni alkaa olla pikkuhiljaa käyttökunnossa. Näitä sivuja täydennetään ja kunnostetaan vielä pitkin syksyä. Olisi kiva saada palautetta ensivaikutelmasta.

Eilen tein pikavierailun Helsinkiin. Iltapäivällä kävin tapaamassa pojanpoikiani Ottoa ja Iikkaa Tikkurilassa ja kuulemassa Oton ensimäiset koulukokokemukset.

Varsinainen matkan aihe oli pitkään keikkataukoa pitäneen The Original Lapinlahden Lintujen ensimmäinen esiintyminen Tavastia klubilla. Tavastia oli kuin nuijalla täyteen lyöty ja kaikesta näki, että Kivinen, Toikka, Liinoja, Eränkö & co olivat paluusta innostuneita. Homma tuntui tosi tuoreelta ja kaikki toimi. Yleisö oli totta kai keski-iältään normaalia vanhempaa, mutta oli kiva nähdä 800 ihmisen joukossa melkoinen määrä myös sellaista porukkaa, joka näki Originaalit ensimmäistä kertaa eläessään.

Lähdin Pihtiputaalle ennen puoltayötä ja nukkumaan ennätin neljän paikkeilla. Vähän pitempien aamu-unien jälkeen on kiva huomata, että autolla ajaminen on rutiinia ja ettei se nyt niin hirveästi rasita. Joka tapauksessa on kiva herätä kotoa ja aloitella normaalia työpäivää pienen aamuvirittelyn jälkeen.

Minulla oli työn merkeissä melko vilkas kesä ja lomat jäivät vähiin. Vahinko pitää ottaa vielä syksyn aikana takaisin.

Palaan kesän tapahtumiin vielä lähiviikkojen aikana.

Kokoomus

Tukiryhmät

 SUPERKIITOKSET TUKIJOILLE ! Facebookissa ja Kahilainen.com sivuilla on yhteensä  350  tukijaa. Ollaan hyvässä vauhdissaSmile
Liity sinäkin tukijaksi!
Liity Sepon tukiryhmään!
facebook
Kokoomus
Facebook MySpace Twitter Digg Delicious Stumbleupon Google Bookmarks 

Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com

Sivujen suunnittelu ja toteutus sekä hosting: Mainostakomo

Kirjaudu






Unohtuiko käyttäjätunnus/salasana?
Ei vielä käyttäjätiliä? Liity tukijaksi!