Tekstin koko
Nettipäiväkirja

Nettipäiväkirja

TÄTÄ OLEN USEIN PÄHKÄILLYT

Onnen Kerjäläiset kesäteatterikiertue  kääntyy loppusuoralle. Ensi viikon 4 näytöstä Iisalmessa alkavat olla  loppuunmyytyjä ja viimeiset kaksi näytöstä Haapamäen Höyryveturipuistossa ovat puolentoista viikon kuluttua.

Lipunmyynti on pyörinyt kohtuullisen hyvin, toki yllättävän suuria erojakin eri päivien välillä on ollut.

Kerjäläiset vetäytyvät hyllylle tämän jälkeen vietyään viestiään  likimain 30.000 katsojalle, kansan suosikkimusikaalista kuullaan toivottavasti joskus myöhemmin... tai sitten ei .

En ole sotkenut työkiireitä ja eduskuntavaalien kampanjointia keskenään. Monet ehdokkaat ovat startanneet jo heinäkuun aikana ja hyvä niin. Heinäkuuhan on tapahtumia pullollaan ja ihmisiä tavoittaa hyvin.

Itse aion startata elokuun puolella pidettyäni ensin muutaman päivän lomarupeaman. Toki Äänekoskella Keitele Jazzisssa aion pyörähtää tulevana lauantaina. Meillä on siellä osasto ja olen paikalla klo 13.00-16.00. Tulkaahan moikkaamaan.

Eduskuntavaalit ovat sitten aikanaan ensi kevään korvilla ja valinnat ovat äänestäjien käsissä - demokratia puhuu. Voimme olla tosi tyytyväisiä että meillä on vaalijärjestelmä joka antaa jokaiselle äänioikeutetulle yhdenvertaisen ja vapaan äänestysoikeuden. Toivottavasti tämän oikeuden käyttäjiä on enemmän kuin kaksi kolmasosaa äänioikeutetuista.

Mutta toteutuuko äänestäjien tahto sitten hallitusneuvotteluissa - se onkin jo toinen asia. Matti Vanhasen ja Jyrki Kataisen aloittama keskusta-oikeistolainen yhteistyö on toiminut hyvin. Ja mikäs on toimiessa, koska hallituspuolueiden näkemykset ja myös pääosiltaan toimintaideologiat ovat saman suuntaisia, ihmisiä kannustavia ja yksilön vapautta ja yrittäjyyttä  kunnioittavaa toimintaa.

On myös aistittavissa, että ihmiset ovat myös tyytyväisiä tähän yhteistyöhön, jota hallituksen kestopuolue RKPalt ja Vihreät täydentävät. Keskusta-oikeistoakselilta puuttuvat vain KD ja Perussuomalaiset (?).

Olen miettinyt usein, että äänestäjien tahdon mukaista muodostaa aina hallitus kahden eniten ääniä saaneen puolueen varaan. Jos leikitään ajatuksella, että Kokoomus saisi  äänistä 23,9 % , SDP 22,1 ja Keskusta 22.0%.  Ja keskusta-oikeisto akselille ainakin pääsääntöisesti lasketut RKP, KD,Vihreät(?) ja Perussuomalaiset (?) saisivat yhteensä 25-27 % äänistä.

Mielestäni Suomessa pitäisi ottaa tässä asiassa mallia ja oppia Ruotsista, siellä äänestäjät tietävät etukäteen, millaista hallituskoaliitiota kukin puolue kannattaa. Ruosissahan SDP,Vasurit ja Vihreät (?) edustavat vasemmistopuolueita ja muut nykyistä keskusta-oikeisto akselia.

Sammutetuilla lyhdyillä vaaleihin ajaminen rapauttaa politiikan uskottavuutta ja jättää mahdollisuuden poliittiseen suhmurointiin - sitä ei varmaankaan kovin moni halua.

Itse näen  Keskustan ja Kokoomuksen yhteistyön erittäin luonnollisena.

Tämä taitaa kuitenkin olla niitä asioita, joissa valtaosa ehdokkaista ei tule ulos pelätessään jonkun äänen häviämistä...

 

 

HIENOA KESÄÄ

Heinäkuun helteet ovat mielestäni parasta mitä Suomen luonto voi heräävän kevään ohella tarjota - nautitaan siitä nyt kun on nauttimisen aika. Omalta osaltani lomailu jää elokuulle, käynnissä oleva Onnen Kerjäläiset kesäteatterikiertue on vienyt miestä melkolailla tiukkaan tahtiin,  määritelmä ´tukka putkella´ voisi olla oikea.

Kiertueen alkupätkä on mennyt yleisömäärällisesti hyvin, lukuunottamatta Himoksen teatteria - taisi olla virheliike laittaa teatteri  IskelmäHimoksen häntiin. No kyllähän sielläkin paikalle tulleet 300-400 henkeä nauttivat  ohjelmasta täysillä.

Kiertueen todelliset haasteet ovat ensi viikolla Naapurivaaran kesäteatterissa, jossa ennakkomyynti on ollut luvattoman heikkoa. Se vähän ihmetyttää, koska Sotkamo on sopivasti Kajaanin ja Kuhmon puolessa välissä ja seudun pitäisi olla hyvää Jaakko Teppo-seutua. Toisaalta Naapurivaaran Sirpa Moilanen vakuuttelee, ettei seutukunnalla ole ennakkolippujen ostamisperinnettä ja ihmiset ovat tottuneet ostamaan pilettinsä ovelta - toivottavasti näin.

Toisella varmalla seudulla, Iisalmessa lipunmyynti on ollut vilkasta ja näyttää että näytökset tulevat siellä olemaan loppuunmyytyjä.

Eduskuntavaalikamppanjaa ni en ole ennättänyt työkuvioiden tslis sen kummemmin aloitella - sen vuoro tulee sitten elokuussa omalla ajallaan.

Muutoin oikein hyvää kesää kaikille ja rentouttavaa lomaa niille jotka lomalla ovat.

 

HYVÄÄ JUHANNUSTA !

Oikein hyvää Jussia kaikille.

On vähän epätodellinen olo, kun pystyn valmistautumaan Juhannuksen viettoon ihan kuin ´oikeat ihmiset´. Työhistorian aikana ovat useimmat Juhannukset menneet festivaaleilla ja muissa kissan ristiäisissä - ja ei suinkaan juhliessa, vaan ´juostessani järjestäjien perässä ´käteislasku kourassa. Voipahan sanoa, että melkolailla ´paskaduunia´sekin. No hengissä siitäkin on selvitty...

Nyt tänä Juhannuksena aion laittaa varpaat Korppisen järveen ja nauttia kesästä. Kesän vietto jääkin sitten isolta osin elokuulle, koska heinäkuun aikana Onnen Kerjäläiset musikaalia vedetään eri paikkakuntien kesäteattereissa kuutenatoista päivänä. Sivuilta www.jaakkoteppo.fi näkee paikkakunnat.

Huomenna aiomme siis syödä kunnon rosvopaistin. Sen tekemiseen minulla on ainakin omasta mielestäni hyvä resepti ja se kuuluu näin:

- paistiin mielellään  lammasta 3- 5 kg, muutakin lihaa voi  käyttää tailaittaa  lisukkeeksi mukaan.

- silavaa tai rasvaista sianlihaa siivuina.

- sipulia reippaasti, muita vianneksia ja juureksia milelikuvituksen mukaan.

- valkosipulin kynsiä tökitään puukolla tehtyihin viiltoihin

- karkeaa suolaa reippaasti,  mutta ei liikaa

- ota muutama sanonmalehti, Hesari tai Keskisuomalainen ( ei mielellään Nykypäivää:-). Laita ne vesisaaviin ja anna niiden kastua läpimäräksi.

- voitele paisti voilla, puukota valkosipulit paistin sisään, laita paisti päälle porkkanat, sipulit ja muut juurekset. Laita silavat tai sianlihat paistin peitoksi.

- laita paisti monin kertaisen folion sisään ja tee tiivis paketti.

- sitten ympärille paksusti ( huom! p a k s u s t i, vaikkapa koko aviisi) läpimärkää sanomalehteä

- sitten ympärille  tiukka foliokelmu

- sitten taas sanomalehteä paksusti

- foliota samoin

- ympärille mielellän katiskaverkkoa, jotta paistin saa aikonaan hyvin ylös,  pinnalle reilusti yltävä rautalanka helpottaa myös hommaa.

Sitten montun tekoon, ellei se ole valmiina:

- monttu kannattaa kaivaa noin  puoli metriä syväksi ja ja pituutta saman verran. Leveydeksi noin 30 senttiä. Se pitää kuitenkin kaivaa sen verran suureksi, että reunoille voi rakentaa noin 10 sentin  kivi- tai tiilimuurin ( joka seinälle). Pohja voi olla maata.

-montussa ja montun päällä pidetään kunnon nuotiota parin tunnin ajan. Kun hiillos on valmis, jätetään  montun pohjalle kuuma hiilloskerros (n. 5 cm) ja laitetaan muutaman sentin hiekkakerros päälle.

- paistipaketti laitetaan hiekan päälle 

- ja paketin päälle taas hiekkaa noin 5-10senttiä

- sitten  päälle loput hiilet  ja jälleen muutaman sentin hiekkakerros. 

- tee kunnon nuotio päälle

-pidetään huolta, että paistopaikan päällä on aina tulet tai vähintäänkin hehkuva hiillos

Itse olen antanut paistin olla maan alla parhaimmillaan jopa vuorokauden. Tuntuu että paisti vain paranee ajan myötä.  En ole koskaan ottanut paistia pois alle puolen vuorokauden.

Muista se, että läpimärkää, vettä tippuvaa sanomalehteä pitää olla reilusti, muutoin paisti voi kuivua. Huolehdi myös, että foliokerrokset ovat tiiviitä ja ehjiä - laita useita kerroksia.

Laita  myös v a r m a s t i   r i i t t ä v ä hiekkakerros paistin päälle.

Itse olen päässyt näillä keinoilla erehtymisen  ja oppimisen kautta tosi maukkaaseen lopputulokseen.

Reseptin laatijana en vastaa epäonnistuneesta lopputuloksesta, eikä  myöskäänn maastoon karannesesta tulesta.

Muutoin seison  miehekkäästisanojeni  takana   - HYVÄÄ JUHANNUSTA!

OLLAAN IHMISIKSI !

Lisää artikkeleita...

Sivu 3 / 75

3
Liity Sepon tukiryhmään!
facebook
Kokoomus
Facebook MySpace Twitter Digg Delicious Stumbleupon Google Bookmarks 

Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com

Sivujen suunnittelu ja toteutus sekä hosting: Mainostakomo

Kirjaudu






Unohtuiko käyttäjätunnus/salasana?
Ei vielä käyttäjätiliä? Liity tukijaksi!