Sisäministeri Anne Holmlund´in päätös hälytyskeskusten sijoittamispaikkakunnista on herättänyt kunnon porinan. Kaikki sijoituspäätökset eivät äkkiseltään ajateltuna ole millään lailla perusteltuja. Vahvat siteet rannikkoseutuun (r.) ovat ilmiselvästi olleet päätösten pontimena niin Tampere/Pori kuin Jyväskylä/Vaasa päätöksissäkin.
On valitettavaa, että pekkaroinniksi aikoinaan nimitetty härski kotiinpäin veto on saanut noinkin vahvan jalansijan suomalaisessa päätöksenteossa.
Jos kuntatasolla käydään vääntöjä kyläkoulujen puolesta, on se hyvinkin ymmärrettävää ja inhimillistä. Ministeritasolle se ei kuitenkaan sovi.
Ministeri Holmlundin päätökset ovat kestämättömiä monessa mielessä - kriisiaikojen uhkatekijät on syystä tai toisesta haluttu jättää vaille huomiota -Jyväskylässä kallion sisässä sijaitsevan keskuksen siirtäminen hyvin haavoittuvaan osittain maan päällä olevaan tilaan ei voida perustella...
Ihmettelen kovasti myös sitä, miksi sijoituspäätökset piti tehdä poikittaissuunnassa, eli Jyväskylä ja Vaasa sekä Tampere ja Pori muokattiin yhteisiksi alueiksi. Maakuntarajoijen sijaan kieli- ja murrealueet ovat tekijöitä, joilla palvelut pystytään tuottamaan turvallisesti ja tarkoituksen mukaisesti.
Olisikohan siksi ollut järkevämpää toteuttaa yhdistäminen Porin ja Vaasan sekä Jyväskylän ja Tampereen kanssa?
