Tekstin koko
Nettipäiväkirja

Nettipäiväkirja

Kokouksen jälkeen

Maanantainen kunnanhallitus on takana, ja se oli tämän syksyn lyhyin. Muutaman rutiiniasian lisäksi keskusteluasiatkin olivat melko lyhyitä. Elinkeinoasiat puhuttivat eniten. Ennen kokousta käytiin yritysvierailulla hyvän tuttavani ja ystäväni Ilkka Pasasen yrityksessä, IP-Offset'issä. Ilkka on kehittänyt pientä kirjapainoyritystään varsin tyylikkäästi.

Viikonvaihde oli muuten hyvin kaksijakoinen. Olin varautunut jo viikkoja sitten aloittamaan vaalikampanjointini markkinoilla. Pihtiputaan markkinat ovat jokavuotinen tapahtuma, joka vetää tuhansissa mitattavan väkijoukun Putaalta ja naapurikunnista keskustaan torille ja sen ympäristöön. Hiukan jännitti minkälaisen vastaanoton saisin kotikentällä. Olin aidosti yllättynyt hienosta palautteesta. Väkeä kävi kahvilla ja juttusilla aika ajoin tungokseen saakka, ja esitteitäkin otettiin satamäärin. Yhtään poikkipuolista kommenttia ei kuulunut. Kannustusta tuli yllättäviltäkin tahoiltakin.

Iltapäivä olikin sitten surullinen. Olimme Sinikan kanssa hyvin mieliinjäävässä hautajaistilaisuudessa. Runsasta viikkoa aikaisemmin yllättävä suruviesti pysäytti monet pihtiputaalaiset, arvostettu ja pidetty monitoimimies Erkki Veistola oli kuollut. Erkki laskettiin haudan lepoon laajan ystävä- ja sukulaisjoukon saattamana. Vaikka hautajaiset ovat aina surujuhlat, jäi tästä tilaisuudesta hyvin lämmin muisto.

Sunnuntai-iltana jäi aikaa paneutua viikon lehtiin vielä kertaalleen. Erityisesti pysähdyin miettimään liikenne- ja viestintäministeri Susanne Huovisen (sd) kommentointia (KSML) siitä, että Euroopan kallis kuljetusjärjestelmä antaa etua Pohjois-Amerikalle. Hän vaatii, että kuljetukset on saatava täällä tehokkaammiksi. Autoilijaperheen kasvattina kommentointi huvitti ja harmitti. Yrittäjiin asti ulotettu sinänsä asiallinen työaikalainsäädäntö, alaa koskevat tiukat normit sekä kutakuinkin yhtenäinen ja korkea eurooppalainen polttoaineverotus huomioiden on suorastaan ihme, etteivät kuljetuskustannukset ole suhteessa vieläkin kalliimpia.

Yksittäisiä autoilijoita tai liioin isoja kuljetusyrittäjiä ei ole verotuspäätöksillä hellitty.
On kohtuutonta, että veroautomaatti tikittää prosentuaalisesti raakaöljyn hinnan noustessa. Polttoaineiden hinnat USA:ssa ovat todella halpoja verrattuna hintoihimme täällä. Esimerkkinä bensan litrahinta on alle 0,4€ ja dieselin hinta lienee samassa suhteessa halvempi. Kuljeta siinä nyt sitten edullisesti...

Asia kiinnosti niin paljon, että lähdin nettireissulle hakusanojen avula. Löytyihän sieltä jutun alkujuuria. 7.3.2006 liikenne- ja viestintäministeriön valtiosihteeri Perttu Puro peräänkuuluttaa nykyistä kokonaisvaltaisempaa otetta logistiikan kehittämiseen EU:ssa. Kuljetuselinkeinon laatu riippuu 90-prosenttisesti yrityksistä, mutta julkinen sektori voi omalta osaltaan parantaa yritysten toimintaedellytyksiä, Puro muistutti. Selkeästi Puron kansainvälisillä messuilla pitämää puhetta lähdeaineistonaan pitänyt ministeri oli unohtanut valtion tärkeän roolin pois. Olen valtiosihteeri Puron kanssa täysin samaa mieltä, että jos hallitus olisi halunnut vaikuttaa kuljetuselinkeinon kilpailukyvyn lisäämiseen, olisi se pystynyt vero- yms. muilla päätöksillään asian tekemään. Luku sinänsä on venäläisten ja suomalaisten kuljetusten erilainen kohtelu kahtapuolen rajaa, asia johon totisesti pitäisi saada korjausta.

Ajatuksia työmatkalta

Palailin eilen illalla melko myöhään Helsingin reissulta. Taisi mennä yli yhdentoista ennen kuin olin kotona. Trippimittariin kertyi melko lailla tasan 870 kilometriä, josta Helsingin sisäistä ajoa oli likimain 50 kilometriä.

Matkalla tuli mietittyä, kuinka homma olisi lentokoneella sujunut.
Laskeskelin, että koneella aikaa olisi mennyt matkoihin noin 3—3,5 tuntia sivulleen: puolitoista tuntia ajoon Jyväskylän kentälle, puoli tuntia kentällä, lento noin 35-55 minuuttia koneesta riippuen, taksille tai bussille siirtyminen varttitunti ja matka kaupunkiin puoli tuntia. Autolla matka taittuu ilman sakkoriskiä mutta reippaasti ajellen noin 4,5 tuntiin.


Kun ottaa huomioon, että pois tullessa menee usein tuntitolkulla konetta odotellessa, ei aikasäästöä synny. Toinen vaihtoehto on se, että hommat jäävät kesken palaverien pitkittyessä ja kentälle on sitten tulenpalava kiire. Finnskihän ei tunnetusti vaihda sitten millään lippuja toisille lennoille muuten kuin isolla rahalla.

Eipä siis ihme, että noilla lipunhinnoilla viime vuosina tehdyt reissut ovat olleet pääsääntöisesti automatkoja. Matkustamista on helpottanut Heinolan pohjoispuolelle yltävä moottoritie. Lusi—Vaajakoski-väli kylläkin on karmeimpia maantiesirkuksia Suomessa. Onneksi vaalibudjetit aina tuovat nämä räikeimmät puutteet esille. Taisi vain käydä nytkin niin, että ratkaisut ainakin osittain tehtiin haja-asutusalueen kunnostus- ja ylläpitomäärärahojen kustannuksella.

Helsinki—Oulu-väli on Suomen läpi kulkeva valtaväylä. Parasta aluepolitiikkaa olisi tämän välin liikenneolosuhteiden radikaali parantaminen. Vaikka ei ihan moottoriteihin päästäisikään, sitoutuminen keskipitkällä aikavälillä leveäkaistatiehen palvelisi parhaiten maakuntien elinkeinoja ja -oloja.

Helsingissä suunnittelimme Kirkan ja Eastway-bossin Juha Hytin kanssa tulevaa vuotta ja mahdollisia Kirkan erikoisohjelmia. Luulenpa palaverin tuottaneen sellaisia ajatuksia, jotka poikivat tulevalle vuodelle ikimuistoisia juttuja Kirkan kuulijoille ja ihailijoille. Viime kesän Saapasjalkarockista tuli emoyhtiön taholta mairittelevaa palautetta. Tapahtuma polkaistiin käyntiin vajaassa kolmessa kuukaudessa eikä isompia virheitä tehty. Taloudellisestikin festivaali meni kaavailuiden mukaan. Ensi kesänä festivaali jatkuukin kaksipäiväisenä, ja ajankohta on melkoisella varmuudella sama kuin menneenä kesänä eli heinäkuun toiseksi viimeinen viikonvaihde.

Tähän palaan myöhemmin asioiden loksahdellessa paikoilleen.

Vaalityön aloittelua

Kun sain viimeinkin sivuni auki, on se mahdollistanut vaalityön aloittelemisen myös tällä sektorilla. Sivuista olen saanut tosi mukavaa palautetta, soraääniä ei oikeastaan ole ollut.
Tukilistalleni on alkanut tulla nimiä mukavaa tahtia, osin minulle tuntemattomiakin. Liikkeelle lähtö Jyväskylän tienoilta on ollut hieno yllätys. Pihtiputaan kunnanvaltuuston puheenjohtaja, keskustalainen Eila Pesonen liittyi tukijoukkoihin, tästä olen erityisen tyytyväinen. Eilan tuki on rohkea linjaus, ja toivon vilpittömästi, että se saa oikeata vastakaikua Pihtiputaalla. Suunnitelmat syksyn ja talven varalle alkavat olla valmiina, niihin palaan jonkin verran myöhemmin.

Työpuolella hommat seurasivat normaaliin tapaan "virka-ajan ulkopuolelle". The Original Lapinlahden Linnut nousivat nyt ensimmäisen kerran liikkeellelähtönsä jälkeen pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Lauantain esiintyminen Lapuan Hot Stuffissa alkoi klo 00.30, se oli järjestäjän vaatima ehto sopimusta laadittaessa. Tilannetta ihmeteltiin ja kritikoitiin Mikko Kivisen ja Tapio Liinojan kanssa puhelimessa useaan otteeseen, mutta keikan alkuaika pysyi puoli tuntia sunnuntain puolella.

Aikoinaan kun ravintoloiden sulkemisajat vapautettiin tai ainakin jatkoaikojen saanti helpottui olennaisesti, siirtyivät myös keikkojen alkamisajat pääsääntöisesti puolenyön kahtapuolen. Alkuillat ravintoloissa ovat nyt tyhjiä ja puolenyön jälkeen sisääntuleva jengi valtaosiltaan ottanut melkoiset pohjat. Niin oli nytkin, sillä Mikko kertoi, ettei yli 30 sekunnin sketsiä voinut yhden aikaan yöllä edes yrittää esittää vastaanottokyvyn ollessa sitä sun tätä. Alan toimijoiden pitäisi oikeasti pitää siitä kiinni, että arkisin keikat alkaisivat kymmenen tienoilla ja viikonvaihteessa viimeistään yhdentoista aikaan.

Kotona muuten nautittiin luultavasti viimeisistä kesäisistä päivistä. Oli ihan oudon tuntuista tehdä lauantaina ulkohommia ilman paitaa, lämpötila oli iltapäivällä 21—22 astetta, vaikka ollaan sentään pian lokakuulle kääntymässä. Jänisten kiusaksi omena-, kirsikka- ja luumupuut suojattiin verkoilla ynnä muutakin valmistelua talven varalle tehtiin.

Huominen päivä on normaali toimistopäivä, tiistaina lähden käymään Helsingissä Eastwayllä. Siellä sovitaan ensi kesän Saapasjalkarockin ajankohta kuten myös muita käytännön juttuja. Palaan tähän asiaan ja lupaamiini viime kesän uutisiin tiistain jälkeen.

Lisää artikkeleita...

Liity Sepon tukiryhmään!
facebook
Kokoomus
Facebook MySpace Twitter Digg Delicious Stumbleupon Google Bookmarks 

Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com

Sivujen suunnittelu ja toteutus sekä hosting: Mainostakomo

Kirjaudu






Unohtuiko käyttäjätunnus/salasana?
Ei vielä käyttäjätiliä? Liity tukijaksi!