Tekstin koko
Nettipäiväkirja

Nettipäiväkirja

HUOLTOSUHTEESTA...

Palaan vielä  asiaan josta on kuntarakenneuudistuksen yhteydessä keskusteltu paljon,  nimittäin huoltusuhteeseen.

Pienessä päässäni olen pähkäillyt asian todellisia vaihtoehtoja. " Kuntaliitosuskovaiset " vetoavat siihen, että kuntien taloudellinen kantokyky heikkenee ratkaisevasti vanhusväestön suhteellisenkasvun  myötä. Tämä keskustelu on saanut joskus miltei loukkaaviakin muotoja. Tilastojen mukaan kuitenkin valtaosa  vanhemmasta  väestöstä asuu  " itsellisenä " omissa kodeissaan ja käyttävät yhteiskunnan turvaverkkoa minimaalisen vähän hyväkseen. Joukossa on paljon ihmisiä, jotka ovat kovalla työllä ja tarkalla taloudenpidolla luoneet itselleen oman " turvaverkonsa".

Onkohan se ongelma muualla, väitän että ainakin osittain näin on... 

Uskon todellisen uhkan yhteiskunnallemme  olevan uusavuttomat ja usein sekä työelämästä  että yhteiskunnan  muusta toiminnasta syrjäytyneet nuoret.  Voiko olla totta, että yhteiskuntamme hyvinvointi on johtanut syrjäytyneen osan pahoinvointiin? Onko näin, että kotoa saadut mallit työnteosta, terveestä kunnianhimosta ja omavastuusta ovat  nyt usein hukassa? 

Toimintamallit niin hyvässä kuin pahassakin siirtyvät hyvin usein ohjenuoraksi varttuville lapsille ja nuorille, Täällä voi olla se todellinen aikapommi senioriväen aiheuttaman " rasitteen " sijaan.

Tässä olisi meille kaikille talkoita, niin vanhempina, päättäjinä kuin kanssaihmisinäkin.

Muutoin, Hyvää Vappua kaikille! 

 

 

PITKÄSTÄ AIKAA...

Käsittämätöntä miten mieluinen harrastus, kirjoittaminen on jäänyt vähäiseksi. Syitähän voi aina keksiä ja tämän kertainen selitys on kiertuerintamalla työnalla ollut ja pian käynnistyvä jatkokiertue JAAKKO TEPPO goes to MALLORCA  musikaali. Samaan aikaan on työstetty tulevan kesän kesäteattereita Iisalmen Mansikkaniemeen ja Kartanokievariin Äänekoskelle. Tuotanto on vahvaa ja siihen voi tutustua sivuilla www.freedex.fi

Oli itse asiassa mukavaa, kun kirjoittelemaan " hätyytteli" hyvän tuttavani  vaimo. " Ukko" oli kuulemma murissut kun en ole sivuilla mitään kuulunut.

No millä mielellä tässä ollaan?  On pakko sanoa, että viime ajat on tullu oltua vähän " kallella kypärin". Olen pitänyt kokoomuslaista arvomaailmaa yhtenä hienoimmista aatesuunnista. Ajatysmaailmaan kuuluu isänmaallisuus, kannustavuus, huolenpito ja tasa-arvoisuus. Olen myös elätellyt toivetta, että Kokoomusken aatemaailmaan kuuluu rehti sitoutuminen luvattuihin asioihin.

Pari vuotta taaksepäin saimme  Kokoomuksen puoluevaltuuston tauolla Leo Urpilaisen kanssa silloiselta opetusministeriltä, nykyiseltä kuntaministeri Henna Virkkuselta aa-neloselle käsinkirjoitetun "lennäkin", jossa oli viesti että Wiitaunionin exit-hakemus tulllaan hyväksymään valtioneuvostossa. No, Paras-hanke meni menojaan jallituksen vaihtuessa.

Viime eduskuntavaalien alla pyysin puoluetoimistoltamme Kokoomuksen virallisen kannanoton kuntarakenteisiin. Kannanotossa oli selkeä viesti, että Kokoomus pyrkii vahvoihin peruskuntiin tai kuntayhteistyöhön, jossa toimitaan usean kunnan yhteistyö toimii ikään  yhtenä kuntana..Kävin asiasta keskusteluita useiden vaikuttajatahojen kanssa ja aina totesimme pohjoisen Keski-Suomen toimivan juuri viimeksi mainitulla tavalla.

Myös viime kevään vaalit  kävin hyviissä uskoin näillä teemoilla. Tämän takana olikin helppo olla koska se oli myös oma mielipiteeni.

Nyt tuntuu asiat olevan toisella tolalla...

Kuntarakenneuudistus tuntuu menevän eteenpäin ja perustelut  ainakin minun ymmärryksen mukaan ontuvat äärimäisen pahasti. Lähtökohtaisesti on myönnetty, että hanke ei tuota säästöjä. Asiaa perustellaan sillä, että kuntaliitoksilla saadaan leveämmät hartiat kantamaan palveluvelvoitteet reuna-alueilla - perätään yhteisvastuullisuutta.

Samaan hengenvetoon hankkeen tarpeellisuutta perustellaan valtionapujärjestelmän uusimistarvetta sillä perusteella, että kasvukeskukset joutuvat osallistumaan valtionosuusjärjestelmän rahoitukseen harvempaan asuttujen ja vanhusvoittoisten alueiden hyväksi. Tätä pidetään vuorostaan epäoikeudenmukaisena järjestelmänä. Ko. järjestelmä on kuitenkin rakennettu oikeudenmukaisiin laskentaperustein ja tämä  on ihan oikeasti  sitä peräänkuulutettua yhteisvastuullisuutta.

En ole ollut yhteiskunnallisissa asioissa koskaan  kuulunut suuruuden ihannoijiin.. Enkä usko rajojen uudelleen piirtämisellä olevan mitään merkitystä palveluiden paremmin tai tehokkaammin tuottamiseksi., - päinvastoin.  Nykyisin 20 tehokkainta ja tehottominta kuntaa eivät ole milläänlailla sidoksissa suuruuteen tai pienuuteen. Kummassakin kategoriassa on kaiken kokoisia kuntia melkolailla tasavertaisesti.

Kuntien palvelurakenteita ei uusita rajoja siirtämällä. Kuntapäättäjillä tulee olla rohkeutta tehdä muutoksia omassa toimintaympäristössään. Vaihtoehtoisia malleja löytyy varmasti - kunhan vain rohkeutta löytyy.

Vaikka en halua enää palata viime kevään paikallispankin fuusiokeskusteluun, on näillä asioilla kuitenkin jonkin verran yhtymäkohtia. Silloin epäiltiin lähestyvien ek-vaalien olevan pontimeni puolustaa paikallisuutta. Vakuutan ettei näin ollut. Nyt puolustetaan myös paikallisuutta ja identiteettiä. Joskus kuulee väitteitä, että näitä arvoja puolustavat ajattelevat isolta osiltaan vain omien luottqamuspaikkojen säilymistä muuttumattomana .

Ainakin omalta osaltani on pakko käyttää omaa hiirtehishuumoriani; mitenkähän sitä tulisi toimeen ilman kunnallisia luottamustehtäviä , Sehän se todellinen ongelma Wink

Väkisinkin olen joutunut miettimään, onko oikein olla kuuliainen puolueelleen vai rehellinen itselleen, - siinäpä kysymys. Aion toimia siten mikä tuntuu oikealta ja  katsotaan mirten äijän käy.

HYVÄÄ KEVÄTTÄ!

 

 

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

Tästä vuodesta 2011 on jäljellä vain muutama tunti.

Toivottavasti mennyt vuosi on tullut eletyksi niin " ihmisiksi, ettei kovin mantaa mieltä olisi tullut pahoitettua ja toivottavasti pystyisin siihen tulevana vuotenakin.

Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan...

Hyvät ystävät ja " kylän miehet" ,  toivotan Hyvää uutta Vuotta!

Lisää artikkeleita...

Sivu 1 / 93

Alkuun
Edellinen
1
Kokoomus

Tukiryhmät

 SUPERKIITOKSET TUKIJOILLE ! Facebookissa ja Kahilainen.com sivuilla on yhteensä  350  tukijaa. Ollaan hyvässä vauhdissaSmile
Liity sinäkin tukijaksi!
Liity Sepon tukiryhmään!
facebook
Kokoomus
Facebook MySpace Twitter Digg Delicious Stumbleupon Google Bookmarks 

Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com

Sivujen suunnittelu ja toteutus sekä hosting: Mainostakomo

Kirjaudu






Unohtuiko käyttäjätunnus/salasana?
Ei vielä käyttäjätiliä? Liity tukijaksi!