Tekstin koko
Arvot

Arvot

Olen vahvasti sitä mieltä, että kokoomuslaiset vanhat perusarvot sopivat ohjenuoraksi kaikille suomalaisille, riippumatta aatteiden tai vaatteiden väristä.

Ensimmäinen perusarvo - koti.
Tätä ei varmaankaan tarvitsisi perustella lainkaan tai sitten sitä voisi perustella sivutolkulla. Tasapainoinen koti  on perusta melkein kaikelle.
Lapsista kasvaa nuoria ja nuorista kasvaa tulevaisuuden tekijöitä. Siinähän se perusjuttu on...

Kirkkoon kuuluminen ja uskonto, sekä näiden asioiden pohtiminen, ovat minulle itsestään selviä asioita. Uskonto jakaa usein mielipiteitä.
Useat kieltävät suhteensa siihen. Käsi kuitenkin sydämelle, kuinka moni oikeasti ei heikkoina ja miksei hyvinäkin hetkinä ole miettinyt uskonnon ja johdatuksen merkitystä. Näissäkin asioissa meidän tulee olla suvaitsevia ja antaa arvo lähimmäisillemme.

Suhtaudun  kuitenkin varauksella uskonnonopetuksen muuttamiseen sekä radikaaleihin lakimuutoksiin avioliittolaissa.

Isänmaa ja isänmaallisuus - se on ehkä vahvin tunteita herättävä osa näistä kolmesta arvokohdasta. Olen erityisen kiitollinen sotiemme veteraaneille siitä, että saamme elää yhdessä maailman parhaassa valtiossa - vapaassa Suomessa.
Olen myös ylpeä suomalaisen nuorison kasvaneesta isänmaallisuudesta - hieno homma.

Olen hyvilläni siitä, että suomalaisten asennoituminen muualta tulleisiin ihmisiin on parantunut - ihmiset ovat kaikki samanarvoisia. Tämän varjolla ei kuitenkaan saa tehdä väärinkäytöksiä ja ongelmista on pystyttävä puhumaan avoimesti.

Minua ärsyttää syyttely hyvinvointiyhteiskunnan alasajamisesta - milloin kenenkin toimesta. Suomessa vallitsee erittäin laaja yksimielisyys hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämisestä. Tämäkään yksimielisyys ei saa tukahduttaa keskustelua.

Vaikka olen tehnyt pitkään työtä usein vapaamieliseksikin ajatellulla viihdealalla, olen silti hämilläni muutamista oman puolueeni, Kokoomuksen arvovalinnoista. Niihin palaan sivuillani varmaankin useaan kertaan.

Kokoomus

Tukiryhmät

 SUPERKIITOKSET TUKIJOILLE ! Facebookissa ja Kahilainen.com sivuilla on yhteensä  350  tukijaa. Ollaan hyvässä vauhdissaSmile
Liity sinäkin tukijaksi!
Liity Sepon tukiryhmään!
facebook
Kokoomus
Facebook MySpace Twitter Digg Delicious Stumbleupon Google Bookmarks 

Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com

Sivujen suunnittelu ja toteutus sekä hosting: Mainostakomo

Kirjaudu






Unohtuiko käyttäjätunnus/salasana?
Ei vielä käyttäjätiliä? Liity tukijaksi!