Tekstin koko
Nettipäiväkirja

Nettipäiväkirja

HYVÄÄ KESÄÄ!

Uudet sivuni ovat hiukan myöhässä, mutta hyvää kannattaa odottaa...
Jari Paananen www.mainostakomo.fi työstää niitä parhaillaan tunnetulla ammattitaidollaan ja ne valmistuvat lähiviikkoina.

Eduskuntavaaleihin lähden kovalla innostuksella ja uskolla siihen, että viime vaaleissa tehty hyvä pohjatyö tuottaa nyt hyvän tuloksen.
Silloin jokaisesta kunnasta tuli ääniä ja siihen pystyi hyvin harva ensikertalainen. Kokoomuksen listaltakin lisäkseni siihen taisi yltää vain istuva kansanedustaja Ahti Vielma sekä Henna Virkkunen.
Panostan näillä kokemuksilla koko maakuntaan Ääneseudun ja Jyväskylän olessa luonnollisesti tärkeimpiä alueita - tietenkin Wiitaseudun jälkeen.

PUOLUEKOKOUKSEN JÄLKEISIÄ HEIKKOJA VITSEJÄ

Palailin juuri Jyväskylästä ihan hyvillä mielin. Piirimme taisi onnistua kokonaisuudessaa tässä tosi isossa haasteessa. Isoimmat superkiitokset siitä kuuluvat ilman muuta toiminnanjohtajallemme, Olli-Pekka Niskaselle ja myös Pia Nyman´ille.

Satapäinen talkooporukka oli hommissa ihan kuin ' ennenvanhaan'.

Kokouksen aikana kuulin kolme heikkoa vitsiä - mutta ne naurayttivat silti kovasti. No, se lienee vahvistus siitä, että minulla on äärimäisen heikko, tai ainakin outo huumorintaju.

1. Sunnuntaiaamuna kokouksen avauksessa kerrottiin, kuinka Mauri Pekkarinen oli reagoinut Keskuntan puheenjohtajakisan ratkettua. Mauri oli todennut : Kansa on puhunut, turha Marista.

2. Mato Valtonen kertoi Sleepy Sleepers´in keikalla. Eläimiin sekaantuja  oli saanut elinkautisen linnatuomion ( oikea tuomio, latojan huomautus) ja kirjoitti ensimäisen kirjeensä vaimolleen vasta kun oli lusinut jo neljä vuotta. Kirje alkoi seuraavasti: HEI KULTA ! Minulla on hirveä ikävä...

3. Mato kysyi myös, mitä yhteistä oli Tsernobylin atomivoimalalla ja Vesivehnaan jenkalla. Vastaus: Siinä meni nuoret sekä vanhat samanlailla.

Vitsit ovat niin heikkoja, että saapas nähdä, tuleeko nämä aamuun mennessä poistettua...

Viimeisen vitsin yhteydet kokouksen ajan tapahtumiin olivat muutenkin heikkoja. Oli huolestuttavaa seurata, miten turvajärjestelyt pettivät kokouksen aikana. Paikalla lienee ollut turva-alan ykkösporukkaa niin valtiovallan kuin järjestelykoneistonkin puoleltakin. Ydinvoimaa vastustavat Greenpeace´n mielenosoittajat pääsivät pujahtamaan useamman henkilön voimin kokoussaliin. Vaikka panderollit eivät vahingoita ketään, ja en  myöskään väitä ´griinpiisiläisten ´ olevan väkivaltaisia... niin silti. Salissa oli noin puolet Suomen valtioneuvoston jäsenistä ja heidän turvallisuus  pitää pystyä turvaamaan kaikissa olosuhteissa. Jatkossa kaikkien suurempien kokousten  ja muiden tilaisuuksien turvajärjetelyt vaativat uutta pohdintaa. Homma käy vaikeammaksi ja rajoitukset tarkastuksineen hidastavat  kokouksien kulkua.

En oikeasti jaksa ymmärtää kansalaisaktivisuutta, jota mm Greenpeace ja Animalia harrastavat tunkeutumalla luvatta  yksityisiin tuotantotiloihin tai niinkuin nyt, häiritsemään törkeällä tavalla puoluekokousta.

Olen viimeiseen tappiin saakka sen kannalla, että mielipide- ja kokoontumisvapautta ei saa rajoittaa. Nämä ovatniitä perusoikeuksia, joiden rajoittaminen on perusoikeuksiin kajoamista ja siitä alkaisi pohjaton suo, koska rajanvetäminen luvallisen ja luvattoman välille olisi mahdotonta.

Yhtä vahvasti olen sitä mieltä, että mielenilmaukset tulee tehdä toisia kunnioittavalla tavalla. En usko sivistymättömän ja agressiivisen mielipidevaikuttamisen edes auttavan asiaansa uskovia mielenosoittajia. Eiköhän se käänny yleisessä mielipiteessä heitä itseään vastaan.

 

 

ABC ja kaava.

Maanantai-iltana oli kunnanhallituksessamme   käsiteltävänä ns. Sokkarin kaavaluonnos. Asiastahan on keskusteltu paljon  Keskimaan härkäpäisen käyttäytymisen johdosta . Minua ei henkilökohtaisesti Keskimaan valitsema linja hetkauta - samantyyppistähän se on ollut usein muutenkin. Olen asennoitunut tekemään oman ratkaisuni sillä perusteella, sopiiko kylmäasema tälle puhutulle paikalle vai ei. 

 Kaava-arkkitehti  Helena Raatikainen esitteli asiaa hallitukselle siten, että kaavaehdotus lähtisi lähtisi lausuntokierrokselle kummallakin vaihtoehdolla, eli toisessa kylmäasema oli mukana ja toisessa ei. Vaikka olen selkeästi sitä mieltä, ettei kylmäasemanasema sovi keskeiselle paikalle , ajattelin että on oikein tapa käsitellä asiaa siinä vaiheessa kun kaikki arviot ja lakiin perustuvat toimenpiteet on tehty, mm  Elykeskuksen lausunto ja ennenkaikkea yrittäjyysvaikutusarvio. Jostakin ihme syystä viimeksimainittua ei oltu tehty vaikka tämä olisi tyylipuhtain arviointipaikka.

Haluan käsittelyn menevän hyvässä marssijärjestyksessä ja kaikilla tarvittavilla lausunnoilla varustettuna jotta myöhemmässä vaiheessa päätökset kestäisivät mahdollisen valituskierteen. Vetäisin äänetyksessä poikkeuksellisesti tyhjän äänen varmistaakseni lausuntokierroksen loppuunsaattamisen.

Vähän hölmöltähän tuo tyhjää äänestäminen tuntui, mutta laskupääni piti ja kaavaluonnoksen valmistelu jatkuu nyt kuukauden ajan ja se tulee aikanaan päätökselle joskus kesän loppupuolella. Äänestysluvut olivat 3-4.

Jos lausuntokierroksella ei ilmene mitään uutta ja erikoista, lopullisessa päätöksenteossa  olen kylmäasemalle kaavailtua   sijoituspaikkaa vastaan.

Jotkut ovat kritisoineet sitä, että sijoituspaikkaa vastustavat vastustavat myös vapaata kilpailua - siitä eu mielestäni ole kysymys.

On ihan toivottavaa, että Keskimaa rakentaa aseman sopivalle paikalle - tämän sopan on keittänyt pelkästään osuusliikkeen  organisaatio, kuka sitten ratkaisun on tehnytkin.

Muutoin olen sitä mieltä, että Keskimaa on onnistunut loistavasti rakentaessaan omaa imagoaan ja liiketoimintaans. Yrityksenä ja työnantajana  se on maakuntamme ykkösjuttuja.

Tässä putaalaisten asiassa taisi kuitenkin jäädä ´loikkari´päälle.

Yle muuten hölmöili maakuntauutisissaan ja antoi jo maanantai-illan TV-uutisissa päätöksestä aivan väärää tietoa - sitä paikkailtiin sitten  tiistaiaamun radiouutisissa.

 

 

Lisää artikkeleita...

Sivu 4 / 75

4
Liity Sepon tukiryhmään!
facebook
Kokoomus
Facebook MySpace Twitter Digg Delicious Stumbleupon Google Bookmarks 

Seppo Kahilainen | PL 33, 44801 PIHTIPUDAS | Puhelin 044 0562 131 | Email: seppo.kahilainen[at]freedex.fi | www.kahilainen.com

Sivujen suunnittelu ja toteutus sekä hosting: Mainostakomo

Kirjaudu






Unohtuiko käyttäjätunnus/salasana?
Ei vielä käyttäjätiliä? Liity tukijaksi!